Tietoa etsimässä

Gillian

Gillian käveli suuressa, valkkoisesta marmorista tehdyssä kirjastossa. Käytävä jossa hän käveli oli suuri ja sinne olisi mahtunut varmasti sadoittain enkeleitä ellei enemmänkin. Nyt kirjasto oli kuitenkin lähes autio lukuunottamatta muutamia vanhannäköisiä enkeleitä jotka järjestelivät kirjoja hyllyihin ja muutamaa vähän nuorempaa jotka olivat ryhmittäin tai yksin valloittaneet pimeimmät nurkat ja menneet sinne lukemaan vanhoja kääröjä ja kirjoja. Gil itse oli tullut kirjastoon monien muiden tapaan tietoa hakemaan. Koska hän ei ollut vielä ihan taistelukunnossa hänellä oli vielä muutama päivä "vapaata" ennen kuin harjoittelu EZrielin kanssa varsinaisesti alkaisi. Koska tyttö oli saanut tornista itselleen aseen - jonka hän oli kuitenkin nyt jättänyt torniin sillä hän ei viitsinyt kantaa miekkaa kirjastossa mukanaan - hänen tulisi vastapalvelukseksi etsiä yksi sinne korvaamaan tämän ottamaa miekkaa. Uuden miekan etsintä voisi olla ihan viisasta aloittaa lukemalla kirjastosta aiheeseen liittyvä kirja jos toinenkin.

Enkeli käveli korkean hyllyn luo ja siipiensä avulla liihotti korkeimmalle riville katsomaan onnistaisiko häntä sieltä. Jonkin aikaa hän syynäsi tarkasti katseellaan hyllyä ja lopulta käteen tarttui kolme suhteellisen paksua kirjaa, kaikki käsittelivät vanhoja miekkoja, niiden historiaa ja mahdollisia omistajia. Suuret ja paksut kirjat kainalossaan hän laskeutui kevyesti alas ja etsi itselleen sopivan paikan jossa voisi lukea. Kuin tilauksesta hyvin läheltä löytyi pieni, noin neljälle tarkoitettu kauniisti valmistettu pöytä -Gillian kiinnitti usein huomiota siihen kuinka jonkin oli tehty - ja iloissaan istuutui sen ääreen levittäen kirjat eteensä.
Hyvin pian tyttö uppoutui kokonaan kirjojen maailmaan, tämän katse oli naulittu vanhaan kellastuneeseen kirjaan jonka jokaisella aukeamalla oli kuva ainakin miekasta ja tietoa siitä. Toisinaan myös omistajista oli kuvia mutta suurimmasta osasta olivat kasvot kuluneet ajan saatossa puhki, kellastuneet tai ne oli revitty tahallaan irti.

Zawir

Zawir, nuori enkelipoika, oli upputunut pienikokoisen, ruskeakantisen kirjan pariin nenä miltien siinä kiinni. Se oli sinänsä uutta, sillä Zawir ei tynsä takia ehtinyt paljoa lukea, vaikka, ehkä joillekkin yllätyksenä, piti kirjojen lukemisesta. Mutta tämän kirjan lukeminen voisi olla muullakin tavoin hyödyllistä.
Se oli sienikirja. Tietoa kaikenlaisista sienistä. Ja kuten Zawir oli arvellut, siihen vihreäpilkkuiseen tattiin ei olisi kannattanut koskea, vaikka hänellä olikin ollut kaamea nälkä aamutuimaan. Kellä nyt ei olisi? Tosin, sen seurauksena Zawier oli nähnyt pieniä tatteja juoksentelemassa edessään. Onneksi näyt olivat jo häipyneet, suurimmaksi osin. Miksi Zawir aina sekaantui sieniin?

Sienikirjasta löytyi myös muutama hyvä resepti, jotka Zawir kirjoitti ylös pieneen muistivihkoseensa. Nuorukainen laittoi kirjan takaisin paikalleen hyllyynsä,ja lähti vaeltelemaan päättömästi kuin kana suuressa kirjastossa. Zawir ei tavallisesti enää käynyt taivaassa, mutta tämä oli ollut eri juttu. Kirjasto oli aina ollut hänen yksi lempipaikoistaan.

Zawir asteli liukuvin, hiljaisin askelin valkoista lattiaa pitkin, katsellen ympätilleen kädet taskuissaan. Äkkiä poika pysähtyi ja käveli muutaman askeleen taaksepäin. Ja kukapa siellä istuikaan, lukemassa jotakin paksua kirjaa? Gillian! Juuri se enkeli, jota Zawir eniten kaipasikin. Pieni, ilkikurinen virne valtasi Zawirin huulet omikseen. Varovaisin, hipihiljaisin askelin poika lähestyi, ja ollessaan tarpeeksi lähellä (Zawir lähestyi Gillianin takaa) Poika halasi tyttöä takaapäin(?) - ja yllättäen - kiljahtaen iloisesti.
'' Giiiiiil! '' Zawir sanoi ja pitkitti tytön lempinimeä nuohotessaan päätään vasten tuon hiuksia(?) '' Muahaha, mitäs sinä täällä teet? Ei olla hetkeen nähty. Mitäs tytölle kuuluu? '' Zaw kysyi irroittaessaan otteensa ja istahtaessaan tytön vieressä olevalle penkille leveä, lempeähkö mutta ironinen, hymyn ja virneen sekainen ilme kasvoillaan.

Gillian

Gillian oli totisesti keskittynyt sillä hän ei ehtinyt kuulla Zawirin tuloa ennen kuin oli jo liian myöhäistä. "Giiiiiiiill!", tämä kuuli pitkitetyn huudahduksen samalla kun poika halasi tätä ja hinkkasi päätään sekoittaen Gillianin hiukset. '' Muahaha, mitäs sinä täällä teet? Ei olla hetkeen nähty. Mitäs tytölle kuuluu? '', toinen sanoi ja tämän äänestä saattoi kuulla, että enkeli oli iloinen jälleennäkemisestä. Nopeasti - ennen kuin sanoi mitään - Gillian vilkaisi sivusilmällä oliko kukaan tulossa valittamaan toisen metelöinnistä mutta tämän helpotukseksi ketään ei näkynyt tulevan. Hän ei tahtonut tulla vahingossakaan potkaistuksi kirjastosta ulos.
Tyttö yritti näyttää närkästyneeltä ja vihaiselta mutta oikeasti tämä oli myös iloinen jälleennäkemisestä. "Heh, mitäpä minä, tulin etsimään tietoa aseista, kirasto kun on hyvä paikka aloittaa", hän vastasi ja virnisti silmät ilosta kiinni puristettuina. "Hauska yhteensattuma, että sinäkin olet täällä. Mitä muuten olit tekemässä? Sain sellaisen käsityksen, ettet ihan mielelläsi täälläpäin liiku - kuten en minäkään usin - mutta kuitenkin", Gil kysyi. Hän oli utelias sillä hänestä tuntui hassulta, että Zawirin kaltainen enkeli olisi kirjastossa. Hän vaikutti sellaiselta joka ei pahemmin kirjoja lueskele mutta kuten tyttö usein tälläisissa tilanteissa ajatteli; "Ensivaikutelma voi joskus pettää".

Samalla Gillianin mieleen tuli ajatus siitä mitä hän vastaisi jos toinen kysyisi miksi hän miekoista etsi tietoa. Tyttö kuitenkin luotti Zawiriin jo sen verran, että hän uskoi voivansa kertoa totuuden jos olisi tarve.

Zawir

Zaw hymyili omaa, joistakin ehkä ärsyttävää hymyään, jonka yritti pitää ystävällisenä. Se oli palkkamurhaajalle jokseenkin vaikeaa. Kuullessaan tytön kysymyksen, Zawirin katse ailahteli ympäri kirjastoa pojan miettiessä vastaustaan.
'' Uh... nojaa, en tosiaan täälläpäin aikaani vietä, mutta kirjasto sattui olemaan yksi lempipaikoistani. Pienenä siis. Itsekkin tietoa etsin - tosin aivan erilaisesta asiasta kuin sinä. '' Zawir vastasi parhaans amukaan, muttei viitsinyt lisätä kertomusta sienistä. Pojan katse palasi jälleen Gillianiin ja vilkaisi paksuihin kirjoihin. Poika istui rennosti kuin hän olisi ollut yökerhossa.
'' Aseista? '' Poika toisti ja vilkaisi toisen kirjoihin päin uudelleen. '' Miekoista, vai? Uteliaisuuttani kysyn, onko siihen syy? '' Zawir kysyi asteen matalampaan, kysyvään sävyyn, kädet rennosti pään takana. Kaapumainen takki kahisi vasten tuolin pintaa, kun nuorukainen etsi mukavampaa asentoa. '' Oletko saanut jo miekan hankittua? '' Poika kysyi sitten, katsellessaan kattoon ja jälleen Gillianiin. Hän mietti, että itsensäkin pitäisi hankkia kunnollinen ase. Palkkamurhaajana ja armeijassa käyntinsä tuloksena Zawir olisi osannut tappaa vihollisensa paljain käsin ainakin kahdellakymmenellä erilaisella tavalla. Gillian tosin ei tainnut tietää, mitä Zawir puuhaili työkseen. Ehkä niin oli parempi.

Ohimennen poika tuumasi, mitä edes kertoisi, jos toinen kysyisi asiasta. Ehkä hän valehtelisi. Se oli pojalla käymässä jo tavaksi. Mutta voisiko hän valehdella ainoalle - parhaalle - ystävälleen? Ehkä. Johtuen suurimmaksi osaksi Zawirin luonteesta. Poika ei vielä tarkalleen edes tiennyt, mitä sana 'ystävyys' merkitsi. Tai muutkaan siihen liittyvät asiat. Kirjastosta ei ehkä löytyisi kirjaa ystävyydestä. Ja nuorukainen tunsi itsensä säälittäväksi. Gillian luultavasti tiesi tästä alueesta paljon häntä enemmän, mutta Gillianilta Zawir ei uskaltanut kysyä. Pojan katse oli haipunut jonnekkin kauas.

Gillian

Gillianista tuntui, ettei hän ehkä halunnut tietää tarkalleen mistä Zawir oli tietoa hakenut, joten hän jätti sen aiheen sikseen. '' Miekoista, vai? Uteliaisuuttani kysyn, onko siihen syy? '' , toinen kysäisi ja Gillian tarkastel itoista kuin voidakseen vielä kertaalleen miettiä mitä sanoisi. Poika seisoi rennosti ja hänellä ei selvästikään - tai ainakaan ulkoisesti - ollut vaikea olla. Zawir kysyi myös oliko Gillian jo saanut miekkaa, joten tyttö päätti ensin vastata tähän kysymykseen.
"Juu, olen", Gil vastasi iloiseen sävyyn. Hän oli edelleenkin aika innoissaan miekastaan vaikka olikin ehtinyt siihen jo jonkin verran tutustua ja sen jättäminen huoneeseen, jossa tämä yöpyi, tuntui raastavalta ja hän oli joutunut taistelemaan lujasti vastaan halua ottaa miekka mukaan. "Sain sen tässä ihan viime päivinä mutta en ole varsinaisesti vielä ehtinyt sen kanssa harjoitella, lähinnä vain tutustunut siihen. Olisin tahtonut ottaa sen mukaani mutta kirjastossa ei pidetä oikein hyvänä sitä, että liikutaan isohkojen aseiden kanssa hauraiden kirjojen ja kääröjen lähettyvillä, joten jouduin jättämään sen tällä kertaa matkasta", tämä selitti ja hymyili leveästi. Miekatta oli toki turvatonta mutta hänellä oli silti uskollinen pieni tikarinsa mukana, sillä saisi kuitenkin aika mukavaa jälkeä aikaan.

Gillian mietti taas pienen hetken pitäisikö hänen jatkaa keskustelua vielä siitä miksi oli aseista tullut lukemaan mutta hän ei viitsinyt ja vain toivoi, että Zawirkin olisi unohtanut sen. Hän ei tiennyt tarkalleen miksi yritti salata syytä. Ehkä hän toivoi, että asia vain pysyisi salassa, koska muuten EZriel saattaisi saada riesakseen muita enkeleitä jotka myös tahtoivat treenausta. Gillian ei missään nimessä kuitenkaan ajatellut tätä itsekkäistä syistä vaan siitä, että toinen tuskin otti oppiinsa ketä tahansa ja hänenkin mielestään olisi inhottavaa jos kaikki tahtoisivat tältä opetusta. Ja toinen seikka oli myös se, että jos EZriel sitten viimein raivoistuisi toisiin olisi enkeleillä ja muilla hengenlähtö varmasti aika lähellä. Gillian sääli vähän niitä päänsisäisiä kuvitelma-enkeleitä jotka kohtaisivat vihaisen EZrielin.
Kuitenkin, hän vaikenisi asiasta ellei Zawir sitten vielä kyselisi syytä kirjojen lukemiseen. Gil ei tykännyt kamalasti valehtelusta ainakaan silloin kun kyseessä oli hyvä ystävä. Tai ainakin jokin sen kaltainen, Gil ei osannut oikein varmaksi sanoa miltä ystävyys "tuntui".

// Meikällä on sitten huomenna (keskiviikkona) koe, niin tämä päivä (tiistai) menee lukiessa kokeisiin D: Saatan käydä vastaamassa ehkä yhteen-kahteen ropetusviestiin mutta en mene vannomaan mitään (koska kyseessä on vaikea koe ja en eilen voinut lukea kun tein lopputyön linet koneella asdfg ;________; )

Zawir

Poika katseli Gilliania hetken ja rentoutti siipiään. Kirjastossa humisi hiljaisuus ja rento ilmapiiri, josta poika päätti nauttia täysin siemauksin. Zawir oli yleensä menevämpää tyyppiä, mutta kirjaston hiljaisuus oli myös hänen mieleensä. Ja siitä oli jo kulunut tovi, kun poika oli täällä käynyt.
'' Missähän sitä tänään yöpyisi. Sammaleen päällä on tullut yövyttyä jo kaksi yötä. Ei sillä, sammal on mukava alusta, mutta lihakset tulevat kipeiksi... '' Zawir lausui äkkiä, kuin itsekseen puhuen, melko hiljaa ja väänteli kättään oikoessaan lihaksia. Pieni naksahdus kuului kädet jänteistä, kun poika venytteli. Lienikö kirjasto sitten sopiva paikka venyttelyyn, Zawir ei ollut varma, mutta jokin havahdutti Zawirin ajatuksistaan.
Lyhyt, pakottava kurnahdus. Zawirin vatsasta. Enkelinkin täytyi syödä, eikä Zawir ollut syönyt aikoihin. Jollei siis niitä keltapilkkuisia sieniä laskettu. Ja tuskin laskettiin, sillä ne eivät juuri olleet syömäkelvollisia. Ja senhän Zawir oli tajunnut aivan liian myöhään.
Takaisin asiaan.
Zawir vei kätensä jälleen kerran auki olevan, kaapumaisen takkinsa sisään ja kaiveli taskujaan muutaman kolikon toivossa. Pitäisi varmaankin hoitaa yksi kunnon keikka ja ansaita viimein hiukan kilisevää taskunpohjalle.

Yksi Zawirin sapeleista välkähti, kun poika liikutti takkiaan pois sen päältä taskujaan kaivaessa. Zawir pystyisi vetämään aseensa esiin ja iskemään sen kuollettavasti, mutta kirjastossa se tuskin oli niin kauhean suvaittavissa. Myös muutama - mitä luultavimmin varastettu - mielenkiintoinen esine pilkotti takin alta. Nekin voisi jo myydä. Zawir veti kätensä pois takkinsa alta ja huokaisi, raaputtaessaan otsaansa toisella kädellään ja pörröttäeessään silmille tunkevia etuhiuksiaan.
'' Ja mistä hismkatissa minä nyt ruokaa saisin. Turpa umpeen, vatsa... '' Zawir mumisi ja laittoi kädet puuskaan rintakehälleen. Zawir vilkaisi jälleen Gillianiin tajutessaan puhelevansa itsensä kanssa.

Gillian

Tyttö siirsi katseensa takaisin kirjaan mutta hän yritti keskittyä samalla kertaa sekä siihen, että Zawiriin. Ei hän sentään ihan kokonaan viitsinyt toista huomiotta jättää. Gilliania hävetti hieman se, että hän nukkui vuoteessa kun toinen enkeli mainitsi nukkuneensa sammaleen päällä. Tokihan Gilliankin oli monesti ulkosalla nukkunut ennen torniin menoa mutta silti hänellä oli hieman huono omatunto. Hän olisi mielellään tahtonut kertoa Zawirille hyvän nukkumapaikan mutta ainoa paikka jossa hän itse oli oikeastaan yöpynyt kunnollisessa pedissä oli kaupungissa eräs tunnetuimmista majatalontapaisista, joissa hän oli vaikoasiakas, koska kävi siellä sen verran usein.
Toisen venytellessä Gillian huomioi ohimennen, että hän itse ei ollut enää fyysisesti niin heikossa kunnossa kuin aiemmin. Tyttö puisteli hivenen päätään, hänen ajatuksensa harhailivat selvästi kaukana ja täysin randomeissa aiheissa.

Tyttö naurahti kun huomasi toisen puhuvan itsekseen. Hänestä ei kuitenkaan lähtenyt ulkoisesti muuta ääntä kuin pieni tirskahdus - senkin hän yritti peittää mahdollisimman hyvin - mutta oikeasti häntä nauratti kummallisen paljon. Hänkin puhui joskus yksinään.
"Tuota... mietin vain, että jos yösijaa kaipaisit niin tiedän hyvän majatalon - tai jonkin sen tapaisen, en itsekään ihan tiedä MIKÄ se on nimeltään - joka on viihtyisä ja se ei ole kovinkaan kallis. Jos sinulla siis on rahaa sen vertaa", hän tokaisi mutta tämän äänessä ei kuitenkaan ollut edes viimeisessä virkkeessään sarkastista äänensävyä, vaan hän ainakin yritti tarkoittaa hyvää.

Zawir

Zawir nyökkäsi lyhyeksi vastaukseksi tytölle. '' Kiitos vinkistä. Pitää katsoa. Ja kyllä rahaa meikäpoika saa helposti, joskin ne keikat ovat vähän mitä ovat. '' Zawir lausui ja virnisti ilkikurisesti. Hänen hommansa tosiaan olivat melkoisen mielenkiintoisia, joskin sellaisia, joista nuorukaistamme ei aina huvittanut ääneen puhella. Varsinkaan paikassa, jossa oli muitakin kuulioita kuin mahdollinen keskustelukumppani.

'' No... '' Zawir sanahti ja antoi katseensa kiertää jälleen kerran ympäristöään. Palkkamurhaajana nuorukainen oli tottunut tarkastamaan selustansa aika-ajoin, vaikakaan kirjastossa tuskin oli uhkaavia henkilöitä tai otuksia. '' Mitäs sinulla on ollut suunnitelmana tehdä, kultasein' ? '' Zawir kysyi hiukkasen hurmaavaan sävyynsä, pieni lempeä, romantiikan puolelle taipuva virne huulillaan. Mihinkäs romantiikan ritari tavoistaan pääsisi.

Gillian

'' Mitäs sinulla on ollut suunnitelmana tehdä, kultasein' ? '', tämä kuuli Zawirin sanovan. Gillian ei edes välittänyt lopun "kultaisen"-jutusta, vaan hän vastasi täysin normaalisti toisen kysymykseen.
"No tuota, ajattelin lueskella täällä loppupäivän aseista ja tehdä ehkä jotain muistiinpanojakin ynnä muuta ja sen jälkeen valmistaudun siihen, että minulla alkaa kovempi treeni. Tarkoitan siis sellaista..", hän sanoi - ja huitoi tässä välissä hieman käsiään yrittäen esittää heiluttavansa miekkaa - "... miekkaharjoittelua ja sen sellaista. Tahdon tulla vahvemmaksi ja hioa myös miekkailutaitojani", tämä päätti puheensa. Hän jätti kokonaan mainitsematta - taas kerran - sen, ettei hän harjoittelisi yksin.
Silloin Gillian sai ajatuksen. Zawir - ainakin kuuleman mukaan - kierteli ympäriinsä ja paljon, joten hän saattaisi ehkä tietää jotain vaikkapa hyvistä miekantekijöistä.
"Kuule...", hän aloitti kysyvään sävyyn ja katsoi toistaan viattomasti olkapäänsä yli
"Sattuisitkohan sinä tietämään hyvää aseseppää? Sellaista...", Gillian jatkoi ja huitoi taas epämääräisesti käsillään jotenkin selventääkseen itseään "...tosi, tosi hyvää seppää. Nimittäin olen saanut sellaisen... työnannon, että minun pitäisi etsiä jokin erittäin vanha ja tavallaan arvokaskin ase TAI joku erityisen hyvä seppä". Tyttö huokaisi helpotuksesta, sillä nyt hänen ei tarvinnut varsinaisesti valehdella, hän muunteli totuutta vain HIEMAN. Tosin sekin kai lasketaan valehteluksi oikeasti, mutta Gillian ei.

Zawir

Zaw kuunteli kädet rennosti sivuillaan, kun Gillian selitti vastauksensa hänen kysymykseensä. Sitten nuorukainen kuuli kysymyksen nuoren enkelin suusta.
'' Hmm... '' Zawir mumisi mietteliään oloisesti. '' En ole aivan varma... '' Zawir vastasi ja hieroi niskaans ahiukan kiusaantuneena. Itseasiassa hänen aseistaan yksikään ei tainnut olla... niinsanotusti laillisin keinoin hankittu, vaan pikemminkin varastettu joltakulta. Zawir oli taitava varas, ja varasti kun pystyi tai halusi jotain.
Aseet, joita poika kantoi mukanaan - lyhyehkö miekka, muutama sapeli, pieni puukko ja sen sellaista - olivat vain osuneet siellätäällä pojan silmään tuon tehdessä pimeitä hommiaan.

'' Saatan ehkä tietään jonkun. Mutta en ole varma, osaanko neuvoa kunnolla. '' Zawir vastasi sitten ja pörrötti otsahiuksiaan pieni, iloinen virne huulillaan. Hän ei ollut aivan, aivan varma tietäisikö, tai edes osaisiko selittää mistä hänen paras - ainut - ystävänsä voisi etsimänsä löytää. Zawir halusi olla avulias ja pitää tämän ainokaisen ystävyyssuhteensa elossa niin kauan kuin pystyi. Oli mukavaa omistaa edes yksi ystävä, jota ajatella vaikeina aikoina kun hän vietti aikaansa yksin, juuri murhattuaan jonkun...

Gillian

Tyttö ilahtui suuresti kuullessaan, että Zawir saattaisi tietää jonkun. Toisaalta huonon omatunnon pieni pisto tuntui tämän rinnassa, hänenhän se pitäisi etsiä se seppä eikä muiden. Mutta sai kai toiselta kysyä, ei kai se ollut kiellettyä? Pääasiahan kuitenkin oli löytää miekka tai aseseppä, jos tämä ei kysyisi keltään Gillianin tehokkuus varmasti asian suhteen laskisi. Mitä nopeammin homma olisi pois alta sen parempi. Tai jotain siihen suuntaan.
"Todellako?", Gillian vastasi erittäin innokkaasta ja nojautui tuolissaan hieman taaksepäin niin, että oli puoli-istuvassa asennossa. Tämän siivet olivat innostuksesta terävinä ja niistä näki selkeästi, että tyttö oli innoissaan. Siipien sulat heiluivat hieman vaikkeit tuullut, se tarkoitti sitä, että Gilin siivet myös tärisivät hivenen innostuksesta. Vaikka hän olikin oppinut hallitsemaan niitä pikkuhiljaa ja hän osasi jo lentääkin yhtä hyvin kuin joskus ennenkin hän ei siltikään kyennyt estämään siipien liikettä riippuen siitä millä tuulella oli. Hän osasi ehkä valehdella kasvoillaan mutta siipiin hän ei kyennyt vaikuttamaan ainakaan kokonaan.
"Voisitko kertoa? Olen varma, että osaat selittää ihan hyvin ja arvostaisin sitä suuresti!", Gillian sanoi ja hymyili suloisinta hymyään sulkien hetkeksi myös silmänsä mutta avasi ne pian taas auki eläväisesti ja tarkasteli Zawiria siinä toivossa, että tämä voisi kertoa.

Zawir

'' Noo... tiedän, että hän asustelee jossain päin saaristoa. Ainakin muistaakseni. '' Zawir lausi katse kierrellen kirjastoa. '' En ole ollenkaan varma, osaisinko neuvoa reittiä. Ehkä minun olisi näytettävä se... '' Ja sitten Zawirin todellinen luonne puski esiin.
Pieni virne ilmestyi nuorukaisen kasvoille, kun tuo kohdisti jäänsinisten silmiensä katseen takaisin Gillianiin.
'' Mutta mutta... mitä minä tästä hyötyisinkään? Hyvä mieli tuskin riittää.'' Zawir sanoi kädet jälleen puuskassa, paino oikealla jalalla. Ehkä ystäviltä ei pitäisi pyytää hyötymistä palvelusta tai tiedonannosta, mutta mitäs Zawir luonteelleen mahtoi? Ja sitäpaitsi, ei poika vieläkään ollut täysin kärryillä, mitä ystävyys oli.
Asiaan saattoi myös vaikuttaa ne keltapilkkuiset sienet, joiden vaikutus ei ehkä ollut vielä kokonaan hävinnyt, vaikka Zaw oli niin ehtinyt epäillä. Kirjastossa sienissä oleminen tosin ei tainnut olla niin hyvä juttu.

Zawir hoippui hiukan, mutta piti tasapainonsa ja kohdisti jälleen katseensa Gillianiin, kasvoillaan outo ilme.
Minun pitää päästä vessaan.... Zawir tuumasi jossain aivojensa sopukoilla.

Gillian

Tyttöä harmitti hieman se, ettei Zawir ollut sittenkään välttämättä aikeissa kertoa mitään. Ainakaan ilman jotain vastapalvelusta mutta tyttö suostuisin siihen mielellään - toki tietyissä rajoissa - kunhan saisi vain tietää. Siitä olisi valtavasti apua nimittäin.
"Voin toki tehdä jonkin vastapalveluksen tiedoistasi", Gillian vastasi ja piti äänensä vakavana mutta siitä paistoi myös hetken aikaa pieni pettymys. Ehkä Zawirilla ei ollut niin hyvä käsitys ystävyydestä? Noh, se ei ollut ihme, sillä kuuleman mukaan tällä ei ole koskaan oikeastaan ollut ketään, Gillianilla sen sijaan on joskus ollut ystäviä. Joskus hyvin kauan aikaa sitten. Sitten tytön katse kiinnittyi taas Zawiriin joka hoippui omituisesti. Gillianin ei tarvinnut paljoa kasvojen ilmeestä päätellä, joten hän vain käänsi katseensa kirjaan ja sanoi hymyillen - kuitenkin niin, ettei toinen nähnyt - "Käytävän toisessa päässä, käännyt vasemmalle". Hän viittoili toiseen käytävään soormellaan katse silti edelleen kiinni kirjassa. Hän sai juuri kirjan luettua loppuun ja vaihtoi seuraavaan.

// lyhyt...

Zawir

Zaw päätti kipaista nopeasti vessan puolelle. Poika oli törmätä nopeasti liikkuessaan kirjansa kimppuun upputuneeseen enkeliin ja kaatoi tämän kumoon. Poika ei edes vilkaissut taakseen vaan liikkui eteenpäin.
Zawir palasi lyhyen hetken kuluttua helpottunut ilme kasvoillaan. Poika pyyhkäisi jotakin suupielestään ja yskäisi palatessaan Gillianin luokse.
'' Ei olisi pitänyt syödä niitä himskatin keltapilkkuisia sieniä...'' poika mumisi itsekseen ja huokaisi. ''Nooo... jokos tuli ikävä?'' Poika kysyi tavalliseen, ilkikurisen vivahteikkaaseen äänensävyynsä, pörröttäessään toisella kädellään Gillianin hiuksia.

Poika vilkaisi nopeasti olkansa yli, käsi edelleen Gillianin päälaella. Enkeli, jonka hän oli matkallaan kaatanut kumoon, kiroili edelleen käytävän toisessa päässä ja keräili kirjojaan lattialta. Pieni virne ilmaantui pojan huulille.


// Miten nyt tulee näin ULTRA lyhyttä...? D: Tosin, ei ole kovasti aikaa kirjoittaakkaan, ja inspi karkas.... ;____;

Gillian

Kun Zaw lähti Gillian päätti palauttaa pari jo lukemaansa kirjaa hyllyyn takaisin paikoilleen. Hän otti kaksi paksuhkoa kirjaa käteensä ja käveli hyllyn luo. Pian hän kuitenkin huomasi, ettei muistanut tarkalleen MISTÄ kohtaa hyllyä hän oli kirjat ottanut ja alkoi etsiä kirjan selkämyksistä jotain vinkkiä. Hylly oli järjstelty kirjan tyypin ja tekijän nimen mukaan - ja jos tekijää ei löytynyt niin sitten se aakkostettiin kirjan otsikon ensimmäisen kirjaimen perusteella - ja lähti etsimään sopivaa kohtaa mihin kirja sujauttaa. Hän otti ilmaa siipiensä alle ja nousi ylemmäs nähdäkseen muutakin kuin ne pari alimmaista riviä. Pienen etsinnän jälkeen hän löysi molemmille kirjoille sopivat kohdat ja käteen tarttui taas muutama uusi kirja. Sen lisäksi hän oli löytänyt kirjojen takaa pienen vihkosen, joka oli ajan saatossa kellastunut ja sen sivut olivat hieman ruttuiset. Se oli ollut poikittain hyllyn takaseinää vasten, muiden kirjojen puristaessa sitä. Pikkuinen vihko oli varastanut Gillianin huomion kokonaan ja hänen oli vain yksinkertaisesti pakko poimia se mukaansa ihan silkasta uteliaisuudesta. Hän laskeutui maahan, käveli pöytänsä luo, asetti kirjat siististi päällekkäin pöydälle toisten kirjapinojen viereen ja avasi vihkon.

"Ei olisi pitänyt syödä niitä himskatin keltapilkkuisia sieniä...", tämä kuuli takaansa Zawirin valittavan hiljaa. ''Nooo... jokos tuli ikävä?'' , tämä vielä lisäsi ja pörrötti tytön hiuksia jotka eivät olleet edellesienkään pörröttämisen jäljiltä vielä kovin suorat.
"No kyllä, totta kai", Gil vastasi leikkimieliseen sävyyn. "Mutta katsos mitä löysin hyllyjen takaa", hän sanoi ja heilautti hieman pientä vihkoa kädessään näyttäen sitä pojalle. "Selasin sitä hieman juuri ennen kuin tulit ja tämä vihko on täynnä mielenkiintoisia kuvia", tämä jatkoi ja avasi summittaisesti vihkon auki. Sisältä paljastui hyvin yksityiskohtainen, mustavalkoinen ja vanhanaikainen kuva, jossa sarvekas demoni viilsi enkeliltä juuri kurkkua auki. Kuvan vieressä oli myös vanhanaikainen ja vaikeaselkoinen runo, jonka päälle oli tainnut kaatua jotain, sillä osa tekstistä oli hivenen levinnyt.
"Tällaisen mielenkiintoisen löydön tein. En ole koskaan ennemmin törmännyt tällaiseen ja olen varma, että tämä ei kuulu kirjastolle. Tässä ei ole minkäänlaista leimaa, sinettiä tai muutakaan merkkiä siitä, että se olisi kirjaston omistama. Jonkun on täytynyt joko tahallaan tai tahattomasti jättää sen tänne". Gillian hymyili. Vihko kiehtoi häntä erittäin paljon ja hän toivoi mielessään, että se johtaisi hänet vielä ennemmin tai myöhemmin jonkinlaiseen - pieneenkin - seikkailuun, ehkä myös ongelmiin. Mutta elämä ei ollut mitään ilman pientä haastetta.

"Mitä tuumit tästä", tyttö kysyi ja vilkaisi Zawiriin enemmän kuin innostunut ilme kasvoillaan. Hän virnuili iloisesti ja ojensi vihkoa toiselle, jotta tämä näkisi paremmin. Hän arveli, että jos Zawir selaisi enemmänkin vihkoa hän törmäisi jokaisella sivulla kuviin demoineista ja kaikkein vaarallisimmista pedoista, niistäkin, joita ei pitänyt enää edes olla. Hän nimittäin oli itse selaillut sitä nopeasti ja tullut siihen tulokseen. Kuvilla ja runoilla oli selkeä yhteys, mutta hän ei osannut lukea sitä kieltä millä runot oli kirjoitettu ja kuvia hän ei ollut ehtinyt vielä syynätä niin tarkasti läpi, jotta näkisi, olisiko sinne piilotettu jotain. Siis siihen kuvaan.

// Eipä tuo haittaa, minä taisin sitten näköjään kirjoittaa molempien edestä xD

Zawir

Zawir nojasi hiukan eteenpäin, toinen käsi rennosti Gillianin olkapäähän nojaten. Lempeästi kuitenkin.
Poika katsoi tytön mainitsemaa vihkosta. Vihkonen ei selvästikkään kuulunut kirjastoon, mutta näytti pojasta äärimmäisen mielenkiintoiselta. Kuvat olivat vanhoja kuten tekstikin, mutta nekin samoin tavoin mielenkiintoa nostattavia.

Poika otti tarjotun vihkosen käteensä ja tutkaili vanhoja sivuja, silmät miltien kuvissa kiinni.
Tästä saattaisi seurata roppakaupalla vaikeuksia. Mutta vaikeuksistahan Zawir juuri piti, ja niihin nuorukainen aina jostain syystä joutui. Pieni virne levisi hänen kasvoilleen yhä leveämmäksi, kun nuorukainen käänteli sivuja.
'' Todellakin mielenkiintoista. '' Hän sanoi edelleen sivuja selaten. Zawirin vatsassa tuntui jännityksen tuttu kihelmys. Tämä juttu oli muuttumassa aina vain mielenkiintoisemmaksi.

//Kiroan meikän inspin nyt! D8< Kaaaaaauheeeeen lyhyttä ;___; Tule takaa,s kunnon inspiraatio--!

Gillian

"Heti kun näin sen ajattelin, että tuosta saattaisi löytyä ehkä jopa jotain kiinnostavaa. Olen lukenut joskus ohimennen joitain tekstejä vanhoista kuvista, joihin on piilotettu tietoa. Ajattelin, että ehkä käyn heittämässä kaikki nämä kirjat takaisin hyllyyn ja syvennynkin vain tuon vihkon pariin. Minulla on kyllä niillä aseille aikaa vähän myöhemminkin. En pystyisi keskittymään niihin edes kunnolla enää kun löysin tuon vihkon", tämä sanoi ja hymyili edelleen. Onneksi päivä ei ollut vielä edes pitkällä, hänellä olisi aikaa aina iltaan asti painiskella vihkon kanssa. Tosin hän ei tiennyt, kannattaisiko ensin aloittaa kääntämällä runot vai syynäämällä kuvat. Kääntämiseen löytyisi taatusti kirjoja kirjastosta, kuvia taas voisi katsella muutenkin. Niin, Gillianilla ei ollut mitään aikomusta jättää vihkosta kirjastoon sinne mistä se oli löytynytkin. Vihko ei käytännössä katsoen ollut kirjaston omaisuutta vaan löytötavara, vanha sellainen. Sanonta 'Löytäjä saa pitää' kuullosti Gillianin korvaan siinä kohtaan varsin hyvältä. Tai vaihtoehtoisesti 'Lainaan palauttamatta takaisin'. Enkeli harvoin sortui tällaiseen mutta hän ei tahtonut missään nimessä jättää vihkoa lojumaan kirjaston hyllyihin, ties kuka sen saattaisi löytää ja laittaa taskuunsa. Tässä tapauksessa hän itse ei saisi enää ehkä koskaan näkisi vihkoa sen jälkeen.
"Mitä mieltä olet; pitäisikö aloittaa runojen kääntämisestä vai kuvien paremmasta tarkastelusta?", Gillian kysyi Zawirilta, jonka varsin innostuneelta näyttävä katse oli kiinni vihkossa. Tyttö oli aika varma, että toinen tahtoisi myös tutustua tuohon ajan kellastuttamaan vihkoon, sen näki pojan ilmeestä, joten hän kysyi myös toisen mielipidettä.

Zawir

Zaw kuunteli tytyn kysymyksen. RUnot eivätolleet hänen alaansa, mutta ehkä niistä kannattaisi aloittaa.
''Ehkä runoista, jos minulta kysytään. Vaikkeivat runot ole mikään vahvin puoleni.'' Poika vastasi tarkastellessaan vaikeaselkosiia runoja. Poika onejsi sitten vihkosen takaisin tytölle.
''Elikkäs... pitäisi löytää aiheeseen liittyviä kirjoja. Ja mistä kirjoja parhaiten löytää. Kirjastosta. Ja mehän olemme sopivasti kirjastossa - taidankin jäädä tänne hiukan pitemmäksi aikaa, ettet sinä ratko kaikkea yksinäsi ja tee kaikkea hauskaa ilman minua.'' Zawir lausui vielä, hiukkasen humoristiseen sävyyn ja taputti Gilliania päälaelle.

''Eikai sinun ole kiire johonkin?'' Zawir kysäisi pyörähtäessään ympäri, valmiina syöksymään kohti paksuja, suuria, pieniä, ohuita, kaikenkokoisia kirjoja. ''Ja... mistä sinunmielestäi löytäisimme parhaiten vastauksia? Mistä kirjasta, tarkoitan.''
Zawirin pää kääntyili tähyillessä kirjahyllyjä kohti, jotka notkuivat luettavaa. Muutama enkeli, joista Zawir ei ollut varma oliko niitä nähnyt, pörräili hyllyjen välissä nenät kiinni krijoissaan. Jos jonkinlaista tyyppiä niin autuaassa kirjastossa liikkuikaan. Ja jotakuta saattaisi myös kiinnostaa vihkosen sisältö, jonka Gillian oli löytänyt.

Gillian

"Olen samaa mieltä, olemmehan sentään kirjastossa. Kuviahan voi aina tarkastella omallakin ajalla mutta kirjasto on enemmän kuin parempi paikka aloittaa. Täältä löytyy paljon tietoa ja erilaisia... sanakirjoiksiko niitä sanotaan?", hän sanoi ja virnisti sitten leveästi kun Zawir taputti tämän päätä - taas. Häntä ei kuitenkaan haitannut ollenkaan kosketuskontakti, Gillian oli sitä tyyppiä, jota ei häirinnyt kuin ihan vieraiden kosketus.
"Näh, ei minulla ole kiire mihinkään", tämä vastasi toiselle. "Voin olla täällä ihan yömyöhään asti", Gil jatkoi.
"Niin, ja suosittelisin varmaan katsomaan tuolta", Gillian osoitti erästä hyllyä lähistöllä, " josko sieltä löytyisi jotain sopivaa. En tiedä millä nimellä tämä kieli kulkee joten pitää vain katsella kirjoitustapaa ja joitain lauseita ja verrata niitä tämän vihkon tekstiin". Tyttö nousi ylös tuolista ja piilotti vihkon yhden pöydällä olevan kirjan väliin. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin - jos joku vaikka ottaisi jostain syystä kirjan pöydältä - ja ottikin vihkon käteensä.
"Zawir kuule... onko sinulla taskuja johon tämän vihkon voisi laittaa? En tahtoisi sen katoavan ja säilyttäisin sitä toki itse mutta... minulla ei ole taskuja", Gillian mumisi vähän nolosti ja tökki etusormiaan yhteen. "Jos siis siitä ei ole vaivaa", tämä vielä naurahti ja vielä vähän nolompana rapsutti päätään.

Zawir

Zaw kääntyi kohti Gilliania vaikka oli aikeissa sännätä kohti Gillianin vinkkaamia sanakirjoja. Poika nyökkäsi.
''Jep. Voin kantaa vihkoa, ekä siitä ole vaivaa.'' Poika lausui vastaukseksi ja otti vihkosen. Nuorukainen raotti hiukan kaapumaisne takkiaan ja työnsi vihon erääsen sisätaskuun sydämmensä kohdalla. Vihkoa taskuun laittaessa Zawir saattoi kuulla sydämmensä rauhaisan sykkeen, mutta tunsi siinä jännittyneen vivahteen. Taskusta vihkonen olisi kuitenkin äärimmäisen vaikea vartastaa, ja sitä tuskin saisi muutakuin tappamalla ensin Zawirin. Ja sehän tunnetuski oli jokseenkin vaikea tehtävä. Vielä siihen ei ollut kukaan pystynyt, mutta ei sitä koskaan tiennyt milloin vahvempi vastustaja ilmestyisi nurkan takaa.

Kun vihko sitten oli turvassa, kääntyi Zawir kannoillaan ja otti suunnaksi kirjahyllyn josta löytyivät paksut sanakirjat. Pieni jännityksen kutkutus tuntui Zawirin vatsanpohajassa, kun poika tarkasteli kirjoja ja etsi niistä parasta.
'' Mitä sanot? '' Zawir kysyi mietteliäänä Gillianilta. Mikä kirjoista olisi ensimmäisenä paras valinta - mistä kannattaisi aloittaa?

Gillian

Tyttö kiitti toista avusta ja lähti sitten määrätietoisin, vakain askelin saapastelemaan kohti hyllyä, josta aloittaisi kirjojen etsimisen. Hän oli painanut tarkasti muistiinsa, miltä vihkon fontti, kirjoitustyyli ja muu näytti, joten hänen ei tarvitsisi jatkuvasti pyytää Zawiria näyttämään vihkoa, jotta tyttö voisi verrata tekstiä toiseen.
'' Mitä sanot? Mikä kirjoista olisi ensimmäisenä paras valinta - mistä kannattaisi aloittaa?", tämä kuuli Zawirin kysyvän.
"Suosittelisin ottamaan sellaisen kirjan, jonka tekstiä et tunne. Tai siis.. miten tämän nyt selittäisin. Vanhimman näköiset kirjat, keltaiset ja ehkä vähän kärsineetkin. Uskon runojen tekstin olevan hyvin vanhaa - kun en itsekään sitä ole nähnyt aiemmin - joten vanhat kirjat voisivat olla hyvä kohde näin ensialkuun". Asia tosin oli helpommin sanottu kuin tehty; suurin osa kirjoista oli hyvin vanhoja mutta onneksi niiden joukosta saattoi löytää pikkuvilkaisulla myös muutaman erityisen vanhan.

Gillian ryhtyi etsimään kirjaa keskittymiskyky äärimmillään. Hän käänteli varovaisesti mutta silti nopeasti sivuja, katseli niitä tarkasti - nenä melkein kirjassa kiinni ihan kirjaimellisesti - ja välillä otti miettivän ilmeen mutta aina silti pudisti päätään ja laittoi kirjan takaisin. Vielä ei ollut tärpännyt. Aikaa kului Gillianin mielestä hyvin kauan, hän ei kertaakaan edes vilkaissut mitä Zawir teki, niin keskittynyt hän etsimiseen oli. Kuitenkin hän onnistui pariin kertaan turhautumaan ja aina silloin hän hyräili hiljaa joitain lauluja joita ulkoa osasi. Se auttoi häntä keskittymään. Lopulta Gillianin pään sisällä tuntui kiehuvan ja turhautuneesti huokaisten hän vajosi lattialle.
"Huaaah, ei tärpännyt tämän hyllyn kanssa minulla", hän mutisi ja haroi hiuksia vähän vihaisen näköisesti, hän oli selkeästi turhautunut.
"Onnistiko sinua? Olin niin keskittynyt omiin puuhiini, etten varmaan edes kuullut, jos sanoit jotain", Gillian naurahti jo vähän rennommin. "Minulla on ollut sellainen tapa, että jos keskityn johonkin niin keskityn siihen ihan täysillä. Muuten minulla onkin jonkin sortin keskittymishäiriö"

Zawir

Zawir oli selin Gillianiin ja oli kaivanut vihkosen takkinsa sisätaskusta, vertaillen sen outoja koukeroisia kirjaimia löytämäänsä kirjaan. Hetken poika tutkaili tekstejä mietteisiinsä vajonneena, mutta tuhahti sitten ja laittoi vanhan, reunoista kärventyneen kirjan takaisin paikoilleen.
Eikun vain seuraavan kimppuun.
Seuraava kirja oli niin vanha, että kannet olivat puoliksi irti. Sivut olivat tahriintuneet, käpristyneet, kellastuneet aikojen saatossa ja jotkut jopa revenneet. Mutta kirjan kirjaimet ja sanat tuntuivat tästäämään ainakin joiltain osin. Zawir ei ollut aivan varma asiasta, olihan hän kylmänviileä palkkamurhaaja eikä pöytänsä ääressä kyyräilevä muinaisuuden tutkija.

'' Tämä näyttää mielenkiintoiselta...'' Zawir vastasi ja kääntyi kohti tyttöä, ojentaen kirjan, vihko tiukasti toisessa kädesäsän. '' Mitä tuumaat? '' Poika kysyi ja räväytti silmiään, antaen hetkeksi jäänsinisten silmiensä kiertää ympäristöä mahdollisen uhan vuoksi. Tosin kuka kirjastossa heitä uhkaisi, jos kirjastonhoitajia ei otettu lukuun. Ja se kirja oli aivan vahingossa pudonnut aikaisemmin silppuriin - vahingossa ainakin Zawirin mielestä.
Takaisin asiaan.

Gillian

'' Tämä näyttää mielenkiintoiselta...'', hän kuuli Zawirin sanovan ja otti sitten toisen ojentaman kirjan käsiinsä tarkastellakseen sitä paremmin. Hän avasi sen vain summittain keskeltä ja katseli kirjaimia ja muuta olennaista hyvin tarkasti. Hän oli pitkän - lähes dramaattiselta vaikuttavan - tovin ihan hiljaa tutkaillen vain sivuja kunnes sitten nyökkäsi hyväksyvästi "Kyllä tämä taitaa olla ihan oikea kirja. Hyvää työtä". Gillian hymyili iloisesti toiselle ja laittoi kirjan sitten kiinni. "Emme varmaan tarvitse enempää kirjoja kuin tämän, vai kuinka? Mennään siis ~ ". Vaikka tytön sanoma olikin kysyvässä muodossa hänen äänensävyssään oli lähinnä käskevä sävy. Enempää kirjoja he tuskin tarvitsisivat, tämä varmasti riittäisi. Ja hän ei jaksanut etsiä enää enempää kirjoja, pelkkä ajatuskin tuntui uuvuttavan hänet täysin. Gillian kantoi kirjaa kädesään ja suuntasi kohti pöytää jossa nämä olivat aiemminkin olleet. Hän asetti kirjan pöydälle, pyyhkäisi sen päältä pölyjä - ihan vain muodon vuoksi ja tunnelmaa luodakseen - ja avasi sen keskeltä ja istuutui sitten tuolilleen.
"Sinäkin taidat tahtoa istua...", hän huomautti lähinnä itselleen katsoen silti Zawiriin ja tarttui läheisimpään tuoliin siirtäen sen viereensä, jotta toisen olisi helppo nähdä se minkä Gilkin näki.
"Saisinko nyt vihkon?", hän hymähti äänessään iloinen ja samalla jännittynyt sävy. Hän toivoi hyvin, hyvin paljon, että vihkon sisältä löytyisi jotain jännittävää. Tytön oli vaikea pysyä nahoissaan ajatellessaan kaikkia mahdollisuuksia. Tokihan hän voisi tulla pettymäänkin mutta se tuntui hänestä hyvin epätodennäköiseltä; olihan vihko sentään ollut piilotettuna, sen kieltä ei ymmärtänyt enää monikaan ja sen kuvat olivat hyvin erikoisia, vanhoja ja yksityiskohtaisia. Ei se voinut olla - ainakaan Gillianin mielestä - mikään ihan tavallinen runovihkonen hienoilla kuvilla.

Zawir

Zaw jolkotteli hyppivin askelin Gillianin perässä ja istuutui muitta mutkitta tytön tarjoamalle tuolille.
''Miten neiti vain haluaa.'' Zawir lausi suupielestään ja ojensi vihkosen pöydälle. Teksti oli osin suttuista, mutta suurimmin osin siitä sai selvää. Kirjan teksti oli samnlaista, niin Zawir huomasi paremmassa valossa sitä tutkaillessaan.
''Tämä on kutkuttavan mielenkiintoista.'' Zawir mumisi ääneen. Mutta niinhän asia toden tottakin oli.

Vihkosen kuvat pistivät ilkeästi Zawirin silmään. Osittain pyyhkiytyneen, vanhan musteisen kirjoituksen vieressä olevissa rustauksissa oli välillä jotain tuttua mutta kuitenkin jotain todella outoa ja mysteeristä.
Mitä kaikkea vihkosesta selviäisikään. Ei ollut varmaa sekään - ehkä joku oli vain kirjoitellut kivoja runoja aikansa kuluksi ja puurristellut viereen jänniä kuvaisia. Tai sitten kuvat ja kirjoitukset oikeasti merkitviät jotain. Jotain suurta. Mielenkiintoista.

Gillian

Enkeli avasi vihkosta ihan ensimmäisen sivun. Siinä oli hyvin vähän tekstiä, joten tyttö oletti sen olevan joko otsikko tai sitten alkusanoja. Hän tarttui sanakirjaan ja alkoi selata sitä nopeasti mutta varoi tarkoin vahingoittamasta sivuja. Hän pelkäsi kirjastonhoitajaa, tällä oli nimittäin kova ääni ja pelottava katse. Sellainen, joka taatusti saisin kovimmankin miehen pelkäämään. Hetken selailtuaan sanakirjaa hän yritti tulkata tekstin ääneen
" 'Historiamme pedot ja niihin liittyvät epäkohdat, kirjoittanut....' Äsh, nimi on pyyhitty tahallaan pois", Gillian luki ja ärähti sitten. "Mutta ehkä kirjoittajan nimi ei kuitenkaan ole nyt vielä niin tärkeä", hän mumisi ja käänsi sivua seuraavalle aukeamalle. Vasemmalla sivulla oli runo ja oikealla yksityiskohtainen piirros sarvekkaasta, pukinsorkkaisesta ja vähän demonia muistuttavasta otuksesta joka käveli lumessa virnistellen ilkeästi. Sivun runo ei ollut kamalan pitkä ja Gillianilta ei kestänyt hirvittävän pitkään tulkkaaminen

"Demonien jalanjäljet
peräänsä kutsuu seuraamaan
johdattavat paikkaan uuteen
unohdettuun jo kokonaan"

"Pfft", Gillian tuhahti. "Kuullostaapa aika utopistiselta. Ja surkeasti se on muutenkin runoiltu". Häntä alkoi pelottaa, että kirja keskittyisi vain pelkästään omituisiin, järjettömiin runoihin joilla oli ehkä vain lähinnä pelotella lapsia. Tai EHKÄ runoista löytyi jotain, jokin piilotettu merkitys tai muuta. Heidän täytyisi vain keksiä, mikä se oli.
"Tajuatko sinä mit-", hän aloitti kysymyksensä mutta samassa hänen mieleensä juolahti omituinen, lähes typerältä vaikuttava ajatus. "Odotas hetki siinä", hän sanoi Zawirille ja nousi - miltein hyppäsi - innostuneena tuoliltaan kohti pöytää, jossa lojui suurennuslasi - kirjaston omaisuutta tällä kertaa. Tyttö nappasi nopeasti suurennuslasin juuri jonkun enkelin nenän edestä, nopeasti pahoitteli ja palasi takaisin tuolilleen. Gil otti suurennuslasin paremmin esille ja asetti sen kuvan päälle.
"Tiedän, tiedän, meidän piti ensin kääntää runot mutta....", hän selitti nopeasti ääni innostuksesta vähän täristen. "Hah, katsos tätä!", hän huudahti vähän turhankin kovalla äänellä ja peitti sitten nopeasti suunsa tuntiessaan katseita selkänsä takana.
"Tarkoitan... katsos tätä", hän kuiskasi hiljempaa ja viittoili Zawiria katsomaan kohtaa - yhtä jalanjälijstä joita kuvassa näkyi - tarkemmin suurennuslasilla. Hän nimittäin oli huomannut siellä kolme numeroa "485". Innostuksen ja jännityksensekaisin tuntein hän kysyi lähes malttamattomasti toiselta "Noh, näetkö saman kuin minä".

Zawir

Zawir oli kumartunut Gillianin olan yli ja tutkaili samoja asioita kuin Gil. Heidän poskensa olivat miltien kiinni toisissaan(?) Ja kaikenlaiset ajatukste, jotka mitä luultavammin oli parempi jättää ääneen lausumatta, valtasivat nuoren hurmurimme mielen. Runon tapainen jonka Gil mumisi, tuntuioudon kaukaiselta ja vieraalta Zawirin korvissa. Siltikin se tuntui mielenkiintoisleta ja mystisen tuntuiselta.
Zaw kuitenkin palasi todellisuuden taajuuksille kun Gil sanoi jotain ja nousi. Zawir kolautti kipeästi leukansa tytön olkapäähän, johon oli sillä nojannut. Poika istahti taakseppäin, siivet ilmaa räväyttäen. Nuorukainen pyyhki toisella kädellään kipeää leukaansa, kun Gillian jo hyppelehti takaisin paikalleen.

Poika oli aikeissa kysyä mitä tyttö oikein puuhaili, kunnes tajusi. Suurennuslasi. Zawir kyyristyi lähemmäs, todella lähelle Gilliania ja katseli samaa mitä tyttökin. Kolme numeroa.
''4, 8 ja 5?'' Zawir kuiskasi kysymyksne ääneen. ''Tarkoittavatko ne jotakin? Minulle ne eivät snao mitään. Ei sillä että numerot puhuisivat, mutta... joo, keskitytäänpäs aiheeseen.'' Zawir mumisi viimeiset virkkeet ja käänsi sitten jäänsinisten silmiensä katseen Gillianin taivaansinisiin silmiin.
Ne olivat ehkä kauneimmat silmät, mitä Zawir oli elämänsä aikana nähnyt. Muistuttivat häntä jostain kaukaisesta. Perheestä, ehkä. Niin ihanat, täyteläisen taivaansiniset silmät.
Zawir havahtui sumein silmin takaisin todellisuuteen, yskäisten hiljaa.

Gillian

"Eivät minullekaan, en tiedä mikä niiden tarkoitus on vai onko mikään. Uskoisin kyllä kuitenkin, että niillä on joku merkitys, muuten sitä ei olisi runosta voinut päätellä", Gillian selitti johtopäätöksiään. "Voi olla, että muissakin kuvissa on ihan samanlainen idea. Periaatteessa meidän ei tarvitsisi kääntää runoja ollenkaan - kuvistahan voi syynätä yksityiskohtia ilmankin - mutta periaatteessahan ei ole varmaa, että kaikilla aukeamilla on sama kaava. Se olisi... liian helppoa. Äh en tiedä mitä oikein selitän", Gillian hermostui kun selitti taas asioita aivan ilman mitään järkeä. Hänen ajatuksensa tuntuivat olevan sekaisin tänään. Tai ainakin nyt. Hän haroi päätään ja päätti sitten kääntää seuraavalle aukeamalle. Aukeamalla oli tällä kertaa kuva aarnikotkasta, jossa se oli tappamassa suurilla kynsillään randomia enkeliä.
"...varmaan ollut pesää rosvoamassa", Gillian mutisi. Hänestä oli jollain tapaa häiritsevää, että vihkosessa oli hyvin paljon kuvia, jossa joku tapettiin tai oltiin tappamassa - hän muisti oikein hyvin sen aiemmin näkemänsä kuvan, jossa demoni oli tappamassa tikarilla enkeliä. Silloin Gillian myös huomasi jotain eriskummallista; vihkon otsikko ei tuntunut ollenkaan, ei siis sitten yhtään täsmäävän itse sisältöön. Hän ei ollut löytänyt mitään "epäkohtia", kuten otsikossa mainittiin.
"Hmh, Zawir?", tämä kysäisi ja nosti katseensa vihkosta. "Huomasitko muuten, että otsikolla ei tunnu olevan mitään tekemistä itse vihkon sisällön kanssa? Minä en ainakaan löydä mitään mainittuja 'epäkohtia'. Ehkä käänsin otsikon väärin?". Sillä ei nyt kuitekaan tuntunut olevan Gillianille mitään merkitystä, joten hän ei alkanut kääntämään otsikkoa uudelleen. Se ei tuntunut nyt niin ensivarvoisen tärkeältä.
"Haluatko sinä kääntää seuraavan runon?", tämä kysäisi. Runo oli nyt vähän pidempi ja tyttöä alkoi vähän laiskottaa. Hän voisi kyllä suostua siihen, että he vaikka vuorotellen kääntäisivät runot.

Zawir

Zaw kuunteli Gillianin sepittämiä johtopäätöksiä ja nyökkäili hiljaisen oloisena, jälleen kumartuneena kohti vihkosen eriskummallista tekstiä ja kuvia.
Suurin osa vihkon kuvista oli verisiä tai niissä tapettiin joku. Jostain syystä Zawirin aivojen perukoille nousi kuva hänen omasta elämästään - synkkäähän sekin oli ollut, ainakin siihen asti, kunnes poika oli tavannut ensimmäisen valonsäkeen; Gillianin.
Zawir yritti jälleen keskittyä todellisuuteen ja suuntasi uneksivien silmiensä katseen Gillianista vihkon tekstiin.
"Huomasitko muuten, että otsikolla ei tunnu olevan mitään tekemistä itse vihkon sisällön kanssa? Minä en ainakaan löydä mitään mainittuja 'epäkohtia'. Ehkä käänsin otsikon väärin?" tyttö sanoi sitten. Gillianin ääni helisi Zawirin korvissa kuin maailman kauneimman linnun hento laulu.
'' Nääh, tuskin käänsit. '' Poika mumisi vastaukseksi. Seuraavaksi tyttö kysyi, voisiko hän kääntää seuraavan - astetta pidemmän - runon. Gilliania selvästi laiskotutti, sen Zawir huomasi ja hymähti itsekseen.
''Tietenkin.'' Poika vastasi miltein oitis. Tekisin vaikka mitä puolestasi, pienenpieni ääni pojan mielen perukoilla kuiskasi, syvällä hänen ajatuksissana. Mitä tuo nyt oli? Toki Gil on ystäväni, mutta... no, mietin sitä myöhemmin. Hän tuumasi sitten ja veti vihkosen sekä sanakirjan lähemmäs itseään, alkaen etsiskellä yhtäläisyyksiä sanojen välillä.

''Varovainen ole,
sillä et koskaan saata tietää,
mitä tulevaisuus tuoda saattaa.
Ole varovainen meitä seuratessasi,
sillä jos et katso taakseis,
Et ehkä löydä enää itseäsi. ''

''Mitä ihmeen mongerrusta tämä on? Outoa, vai mitä?'' Zawir lausui saatuaan runon vihdoin ja viimein, muutaman hikipisaran, hiusten rapsuttamisen ja ärsyyntyneen älähdyksen jäleen käännettyä. ''Toivottavasti käänsin sen edes jotenkuten oikein.'' Poika mumisi vielä rapsutellessaan leukaansa.
Runot olivat jotenkin outoja, mystisiä ja kutsuvia. Samoin kuin kuvat - samaan aikaan hitusen pelottavia. Zawir vaihtoi hiukan mukavampaan istuma-tuolillaan ja ynähti hiljaa itsekseen, lukiessaan vielä hiljaisella äänellä runon kerran läpi.

Gillian

Gillian kuunteli tarkasti runon, jonka Zawir lausui.
''Mitä ihmeen mongerrusta tämä on? Outoa, vai mitä?'', tämä ihmetteli ja tyttö oli oikeastaan samaa mieltä. Runot tuntuivat irrallisilta ja ne olivat erilaisia, kuin eri henkilöiden kirjoittamia. Se ei kutienkaan olisi mikään mahdottomuus, olihan ennnekin harrastettu sitä, että kirjan takana oli useita tekijöitä ja he yhdessä keksivät 'taitelijanimen', jotta 'tekijä' olisi helpompi muistaa.
"Itse asiassa se tosin muistuttaa minua eräästä laulusta, jonka joskus kuulin. Kuuluin nimittäin kauan sitten kuoroon - tosin en ollut siinä kauaa - mutta silti muistan muutamia lauluja. Sanat ovat vähän erit ja en usko, että niillä välttämättä on paljoa tekemistä toistensa kanssa mutta... se menee jotakuinkin näin:", Gillian selitti ja vilkaisi sitten tahallaan muka-dramaattisesti sivuilleen silmät puristettuina puoliksi umpeen. Hienoa, ei juuri nyt ketään lähettyvillä - varsinkaan sitä karmivaa kirjastonhoitajaa. Gillian rykäisi hieman ääntään avatakseen, hymähti ja aloitti sitten hiljaisen laulun. Kokonaisuudessaan hän ei sitä tietenkään alkanut laulamaan - se oli pitkä - joten hän valitsi vain sen kohdan laulua, joka hänestä muistutti runon kohtaa.

"Herran ken silmistään kadottaa / se kadotukseen lankeaa / Turmion tietä ken seuraa / itsensä vain kadottaa / Varoen siis askelees astu / ympärilles katsele alati valppaana / ettei takaas iske tuomion tikari / sillä olennoista jaloin sillä sinut tuomitsee / astu siis valoon / vaikka se sinut häikäisee / pelastuksen sa saat/"

Gillian lopetti ja tiirasi taas ympärilleen. Hyvä, kukaan ei kiinnittänyt häneen huomiota ainakaan näkyvästi ja se kelpasi Gillianille. Sen jälkeen hän naurahti vähän nolostuneena ja virnisti toiselle.
"Tiedän, se on aika... hämärä laulu - en koskaan tajunnut noita vertauskuvia - mutta se kuitenkin tuo mieleeni tuon runon. Se siis on kuitenkin vain oma mielipiteeni, en usko, että muut välttämättä näkisivät mitään yhteyttä".

// Oikein kunnon offina... Anteeksi, nettiyhteys katkesi sen verran karusti, että kesti kauan saada se taas toimimaan ja en uskalla nyt tulla enää tälle päivälle meseen, kun alkaa ärsyttää koko ajan joutua potkaistuksi ulos sieltä :U

Zawir

Zawir kuunteli - jälleen kerran - kuin naulittuna tytön lausumaa laulua. Gillianin ääni Zawirin korvissa tuntui sointuvalta ja upealta, mutta Zawir ei edes tiennyt mistä nämä lämpimät tunteet enkeli-tyttöstä kohti olivat edes peräisi. Jostain syvältä hänen sydämmensä sopukoiden takaa kai.
''Aika hämärä laulu, joo'', Zawir myönsi. ''Tosin mystinen samalla.''

Zawir vilkaisi itse kääntämäänsä runoa vielä kerran ja vilkaisi sitten hyvin pienellä kirjoitettua tekstiä varsinaisen runon alapuolella.
''Valo voi olla ainoa pelastuksesi, mutta se saattaa olla myös julmin kadotuksesi. Ole varovainen valinnoissasi, ettei sinulle käy kuin...'' Zawir luki hiljaiseen ääneen hetken kuluttua. Tekstin kirjaimista oli ollut todella vaikea saada selkoa, mutta lopulta poika oli ponnisteltuaan ja sanakirjaa tovin selatessaan onnistunut vääntämällä kääntämään niistä kyseisen, runomaisen tekstin. ''Pahus, viimeinen sana on sutattu, ehkä tahallaan, aivan kuin joku olisi halunnut ettei lukija saisi tietää sanaa...siitä ei saa yhtikäs mitään selkoa. Harmi.'' Poika mumisi vilkaistessaan suttuthraa tekstin perässä. Käy kuin keille? Keitä teksti tarkoitti? Zawir tuumasi, ja sitten ääneen:
'' Keitäköhän teksti oikein tarkoittaa? Tämä alkaa käydä hiukan karmivaksi, mutta onneksi pidän karmivista jutuista.'' Hän mutisi poskella käteen nojaten.

Sivusilmällään Zawir vilkaisi Gilliania, tuon kaunista olemusta, sädehtivän upeita hiuksia, täyteläisi huulia, taivaansinisiä, kauniita silmiä...
Keskity, senkin hömppä! Hän on ystäväsi, ei muuta. Zawir sanoi itselleen aatuksisaan ja läpsäisi itseään ohimolle saadaksene ajatuksensa ojennukseen. Vai onko sittenkään? Kaikki on niin outoa... ei tiedä mihin enää uskoa. poika tuumasi nielaisten hiljaa, kääntäen katseens taas vihkosen pariin.

Gillian

Enkeliä harmitti enemmän kuin paljon se, että tekstiä oli sutattu.
"Pahuksen kirjansotkijat, pitäisi tutustuttaa ne herra Nyrkkiin", Gillian uhitteli vihoissaan ja narskautti vasemmalla kädellä oikeaa kättään, joka oli puristettu nyrkkiin. "Mutta ei voi mitään, täytyy sitten koettaa ratkaista tämä ilman viimeistä sanaa. Eiköhän se siitä", hän jatkoi ja yritti kuullostaa optimistiselta, vaikka häntä todellisuudessa asia ärsytti ja pahasti.
'' Keitäköhän teksti oikein tarkoittaa? Tämä alkaa käydä hiukan karmivaksi, mutta onneksi pidän karmivista jutuista.'' , tämä kuuli Zawirin mutisevan.
"En tiedä mutta voisin kuvitella, että jos se liittyisi kuvaan niin varmaan uhkarohkeita enkeleitä. Niitähän kuolee miltein joka sivulla", Gillian naurahti mutta piti silti äänensä vakavana.

"Ja olen samaa mieltä, mutta karmivat jutut ovat ihan kivoja. Niistä löytyy usein haastetta, joista pidän", hän selitti ja otti sitten miettivän ilmeen syventyessän seuraavaan arvoitukseen.
"Tulipahan mieleeni, että entä jos tuo teksti on tahallaan pyyhitty ja se löytyy kuvasta jotenkin, vaikkapa tuon runon avulla. Ja jos puuttuva osa selviää niin ehkä se auttaisi sitten jotenkin seuraavan 'varsinaisen' numeropätkän tai vastaavan löytämisessä. Jos siis tajusit mitä selitin, tätä on vaikeaa selittää. Se kuullostaa päässä paremmalta", tyttö alkoi selittää ja viittilöi taas paljon siivillään ja käsillään elehtien.
"Eli mniusta meidän kai pitäisi vain yksinkertaisesti syynätä ensin koko kuva läpi", tämä huokaisi sitten ja tämän suu nyki hieman. Uuvuttavaa tarkastelua tiedossa, ellei Zaw sitten keksisi jotain hienoa, joka voisi helpottaa tilannetta.

Zawir

Näytät niin söpöltä vihastuessasi... Zawir mietti pieni hymy huulillaan. Ja sitten: Onneksi en sanonut tuota ääneen.
''Hyvä ajatus. Tutkitana kuva ensin, ehkä löydämme jonkin vihjeen.'' Hän lausui ja veti sitten suurennuslasin sanakirjan takaa ja alkoi tutkailla kuvaa.
Kuvassa suurikokoinen demoni oli juuri tappamassa - luultavatsi eteenpäin kulkenutta - enkeliä, luultavasti yllätyshyökkäykseen turvautuen.

''EI tästä taida löytyä mit-- '' Zawir ehti lausahtaa kunnes hänen jäänsinisissä silmissään näkyi pieni sävähdys ja poika lopetit lauseensa. Hän veti vihkosta hiukan lähemmäs ja tutkaili suttua enkelin takana, joka oli vfarjostettu niin että enkelin takaa näytti tulevan valoa - kuin enkeli olisi ollut kävelemässä pimeyteen. Hän oli ensin luullut sitä tuhrausta vain mustetahraksi tai kärpäsen jätökseksi, mutta hiukan tutkailtuaan tunnisti sne olevan tekstiä. ''Tässä lukee jotain.'' Poika mumisi hiljaa ja veti sanakirjaa lähemmäksi, käännellen samalla krijaimia tutkaillessaan vanhoja, rapistuneita sivuja.
''Vastauksen löydät lähempää kuin arvaat; Demonien sukupuusta vastauksesi saat.'' Tekstissä luki, kun Zawir oli sne kääntänyt.

Poika nosit päätään ja näytti hetken mietteliäältä. ''Mitä tuo nyt tarkoitti? Tajuatko sinä?'' Hän kysyi käännettyään katseensa Gillianiin.

Gillian

Gillian uppotui välittömästi ajatuksiinsa kuullessaan Zawirin löytämän tekstinpätkän. Hän mietti ja pyöritteli asioita mielessään kuumeisesti ja hänestä tuntui siltä, kuin hän olisi kuullut aivojensa raksuttavan kuin vanhassa heilurikellossa sekuntiviisari. Demonien sukupuu..., hän toisteli mielessään ja tuumaili, mitä se voisi tarkoittaa. Deminit ovat niin nopeita lisääntymään, että niille on lähes mahdotonta tehdä sukupuuta, jossa kaikki tiedot olisivat kohdallaan. Nykyaikana siis. Jos kyseessä olisikin jokin vahna demonisuku, ehkä arvostettu sellainen. Demonien keskuudessa siis..., Gillian puheli ajatuksissaan ja siirsi vähiitellen katsettaan kohti kirjahyllyjä ja sitten taas tekstiä.
"Odotas tässä", tyttö sanoi ja nojautui pois tuolistaan astellen nopeasti sitten eteenpäin kohti erästä hyllyä. Hän luki nopeasti kirjojen ja kääröjen otsikkotekstejä ja lopulta hänen katseensa osui 'Sukupuut'-osastolle, jota hän olikin etsimässä. Enkeli kävi läpi useita hyllyrivistöjä ja lopulta löysikin ainoan teoksen, joka koski demoneita ja näiden sukupuita. Hän otti paksun, suorastaan jättimäisen kirjan käsiinsä ja vaivalloisesti kantoi sen sitten takaisin pöydälleen.
'
"Taisin tajuta", Gillian sanoi sitten Zawirille kuin vastauksena tämän jo ajat sitten esittämään kysymykseen.
"Tämä on ainoa demonien sukupuuta käsittelevä kirja koko kirjastossa - tai jos niitä onkin ne ovat väärillä hyllyillä. Uskon, että sen sivuilta saattaa löytyä vastaus", Gillian selitti hymyillen innostuksesta ja tämän siivet olivat kaartuneet hieman alaspäin kuin olisivat menneet pois tieltä siinä pelossa, että Gillian alkaisi huitoa taas käsillään niin suuressa kaaressa, että osuisi omiin siipiinsä.
"Mikäs se numero olikaan... 485? Joo, se se taisi olla", tämä mutisi itsekseen mutta kuuluvalla äänellä, avasi sitten paksun kirjan ja alkoi selata sivuja.
"Kuten arvasin, katso", hän huudahti, peitti äkkiä suunsa, vilkaisi ympärilleen taas peläten muiden kiinnittävän tähän huomiota ja sitten osoitti sormellaan kirjan sivua. Sivun 485 reunassa näkyi himmeällä, lyijykynällä kirjoitetulla tekstillä täysin irrallinen sana "ryövärille".
"Tämä sana varmaan on se, joka on pyyhitty vihkosta ja sillä varmaan tarkoitetaan tuota enkeliä, joka on juuri kuolemassa aarnikotkan kouriin", tyttö selitti hymyilleen niin, että hampaat näkyivät.
"...mutta sitten en käsitäkään mitä pitäisi seuraavaksi tehdä", hän mutisi ja pysytteli sitten hiljaa. Hän oli puhunut taas niin paljon, ettei toinen ollut saanut ollenkaan suunvuoroa ja Gilliania vähän hävetti oa itsekyytensä.

Zawir

Poika seurasi syvän jäänsinisillä silmillään tytön liikkeitä, kun tuo haki paksuakin paksumman kirjan. Zawir seurasi hänen jokaista liikettään ja kuunteli tytön puhetta.
''Ryövärille?'' Hän toisti sitten, hetken asioita ajateltuaan. ''Mutta miten se tähän liittyy?'' Poika kysyi kuin itsekseen ja vilkaisi uudelleen kuvaa taistelevista hahmoista. Vihko oli outo, mystinen, ja Zawir halusi todella kiihkeästi selviittää sen salaisuudet.
"...mutta sitten en käsitäkään mitä pitäisi seuraavaksi tehdä" Gillian sanoi. Zawir vilkaisi ensin tyttöä ja veti sitten vihkosen lähemmäs itseään.

Nuorukainen räpäytti silmiään ja käänsi varovasti vihkon seuraavan sivun esille.
''Ehkä seuraavalta sivulta selviää jotain uutta.'', hän lausui ja veti sanakirjaa lähemmäksi. Hetken kuluttua hän kuitenkin vilkaisi Gillianiin ja lausui. ''Uh - haluaisitko kääntää tämän jutun? En ymmärrä tästä hönkäsen pöläystäkään.''
Zawir liikutti vihkon ja sanakirjan lähemmäs Gilliania, itsekseen huokaisten toimettomuuttaan. Hän kaipasi toimintaa; kunnon taistelua, jossa voisi näyttää taitonsa. Hän ei ollut kirjastossa kirjoja lukeva opiskelija vaan kunnon taistelija, joka kaipasi menoa ja meininkiä.

Gillian

"Mikäs siinä", Gillian vastasi ja otti sanakirjan käteensä, samoin vihkon. Hän alkoi lukea sanakirjan sivuja ja kääntää ensimmäistä riviä runosta. Runon vieressä oli tällä kertaa kuva olennosta, mitä Gillian ei olut eläessään nähnyt. Kuitenkin jo pelkkä kuva siitä nostatti kylmät väreet tämän iholle ja sai tytön huokaisemaan siitä, ettei hän ollut koskaan nähnyt vastaavaa. Kuva esitti suurta mustaa olentoa, jolla oli tyhjät, valkoiset silmät. Se muistutti ihmistä monella tapaa, mutta sen pää ei näyttänyt ihmisen päältä vaan se oli täysin muodottoman näköinen, sillä oli huono ryhti ja sen kynnet olivat pitkät, ohuet ja kaartuvat. Se näytti suoraan sanottuna hirvittävältä. Sen suu muistutti ympyrää jonka sisällä vetisenterävät hampaat muodostivat ringin ja sen suupielestä valui jotain nestettä (koska kuva oli mustavalkoinen Gillian ei voinut sanoa, oliko se verta, kuolaa vai jotain muuta. Ehkä hän ei tahtonut edes tietää MITÄ se oli). Enkeliä harvoin pelotti, mutta tämän olennon kuva sai hänet oikeasti tuntemaan olonsa araksi ja pelkäsi, että tuo olio hyökkäisi koska tahansa kimppuun.
"Aika..", Gillian aloitti muttei saanutkaan sanotuksi muuta, sillä hän ei tiennyt, mitä sanoa. Hän tyytyi siis vain tekemään kasvoillaan inhoa ilmaisevan ilmeen.
"Oletko sinä koskaan nähnyt tuollaista ennen?", Gillian kysyi. 'Ehkä se selviää runon lukemalla...', hän ajatteli muttei jaksanutkaan enää kääntää seuraavaa runoa. Häntä väsytti hirmuisesti ja ulos katsoessaan hän huomasi jo pimeän tulleen. Hän ei kuitenkaan lähtisi ihan vielä, ehkä tämän runon hän vielä jaksaisi kääntää. Se saattaisi sisältää jotain yllättävää.

Zawir

Zaw tarkasteli hiljaisena Gillianin keskittyneitä kasvoja. Tunteet hänen sisällään kuohuivat; hän ei tiennyt mistä nämä tunteet ovat peräisin, eikä ollut varma mitä ne edes tarkoittivat. Hän tunsi ainoastaan sydämmessään puhdasta, hellää lämpöä.
Zawir, palkkamurhaajana ja -soturina, ei ymmärtänyt joidenkin asioiden, kuten ystävyys ja rakkaus, merkitystä kunnolla. Joskin hänen ensimmäinen todlelinen ystävänsä, Gillian siis, oli ystävyydestä hänelle jotain sanattomasti opettanut.
Enkai vain ole... eikai sentään... ihastunut häneen? Zawir tuumasi mietteissään, kunnes Gil kysyi häneltä kuvan olennosta.
''Ei, en ole nähnyt tuollaista. En ainakaan muista, jos olisin. Ja luulen että tuollaisen mörön muistaisin, jos olisin sellaisen nähnyt sitten kuvassa tai elävänä.'' Zawir vastasi parhaansa mukaan, tarkastellessaan kuvaa hiukan lähemmis. Olento oli pelkoa herättävä, joskin Zawir ei osannut pelätä.

Aina vain mielenkiintoisemmaksi asiat menivät - sen Zawir huomasi pian. Kunhan runo olisi käännetty, ehkä selviäisi jälleen jotain uutta ja erikoista, ehkä myös vihkosen kuvan hirviömäisestä ilmestyksestä.

Gillian

"Joo, tuollainen varmasti jää mieleen aika hyvin", Gillian mutisi äänessään inhoa ja sitten hän tarttui sanakirjaan. Onneksi runo oli lyhyt. Se oli itse asiassa aika tynkämäinen, ei siinä ollut kuin ihan muutama rivi. Sanat tosin olivatkin sitten pitkän hakemisen takana ja tytöllä kesti vähän pidempään tämän runon kanssa kuin aiemman.

"Olentoja pimeän yön
aikojen ikuisuuksien
jos niitä tahdot tavata
salakäytävään kiiruhda"

"Ooh, tämähän käy jännäksi", Gillian huudahti luettuaan runon kunnolla ääneen. Hän ei voinut innostukselleen mitään mutta kun puhuttiin salakäytävitä hän innostui tavallistakin enemmän. Ehkä he jopa pääsisivät seikkailemaan ympäri saarta tai ainakaan heidän ei tarvitsisi koko ajan istua aloillaan kirjastossa. Enkeli kun kuitenkin oli enemmän toiminnan ystävä, ainoastaan vahvoilla henkisillä voimillaan hän jaksoi innostua paikallaanolemisesta.

Hän mietti viestin sanomaa ääneti ja viittilöi sitten Zawiria tulemaan lähemmäs.
"Kuules...", tämä aloitti hiljaa ja vilkuili ympärilleen peläten jonkun kuuntelevan. "Tuosta salakäytävästä tuli mieleeni... oletko kuullut siitä huhusta, että kirjaston alla olisi vanha katakombi? Siis sellainen jännä hautausmaantapainen... en osaa selittää sitä. Kuitenkin, kukaan ei oikein tiedä miten sinne pääsee ja onko sitä edes olemassa, mutta entä jos tuolla salakäytävällä tarkoitetaan jotain tietä sinne katakombeihin?", hän sai sitten kuiskatuksi nopeaan tahtiin, sillä näytti varsin epäilyttävältä, kun toinen alkoi kirjastossa kuiskimaan ja vilkuilemaan ympärilleen.

Zawir

Poika tuntui kuuntelevan vain puolella korvalla; nuori palkkasoturimme oli väsynyt päivän puuhailuista, ja kirjastossa olo tkei hänet uniseksi. Poika venytteli käsiään ja samaan aikaan siipiään, kuin kumpiakin olisi vedetty samasta narusta.
''Uh? Joo, olen, olen kuullut.'' Zawir vastasi sitten tytön kysymykseen ja yritit selvitellä päässään, mistä he nyt oikein puhuivatkaan.
Zawir kallistui hiukan Gillianin puoleen, kun tuo kuiski hänelle seuraavan asiansa.

Zawir nyökkäsi hetken mietittyään. ''Saattaa olla. Joskin nyt alkaa olla aika myöhä. Kaivataanko sinua jo jossain?'' Zawir huokaisi viimeisen lauseen, päättäen sen mielessään: Minä kaipaan jo nyt, vaikket ole vielä lähtenytkään. Kunpa et lähtisi. Ikinä.
Zawir tyytyi katselemaan Gillianin kauniita, pehmeitä kasvoja. Zawir tunsi olonsa entistä unisemmaksi, mutta ei antanut unen vallata ruumistaan kokonaan. Palkkasoturi nukkui aina koiranunta; aina aistit valppaana.

Gillian

Tytöstä tuntui, ettei Zawir ollut kovin keskittynyt käsillä olevaan asiaan enää mutta se oli ihan ymmärrettävää - jos siis Zawiria väsytti yhtä paljon kuin Gilliania itseään. Hän ei ollut edes innostukseltaan huomannut kuinka tämän silmiä kirveli ja väsytti ja hänen jäsenensäkin olisivat tahtoneet jo päästä levolla kaikkien kirjojenkantamisen jälkeen.
Kuullessaan toisen kysymyksen Gillian vastasi siihen niin hyvin kuin yhtäkkiseltä uupumukseltaan kykeni.
"En nyt tiedä odotetaanko minua varsinaisesti mutta olet oikeassa; tulee myöhä ja minunkin täytyisi alkaa pikkuhiljaa raahautumaan täältä pois. Huomenna nimittäin minulla on varmaan vähän rankemmanpuoleinen päivä edes ja tarvitsen kunnon yöunet, etten nukahda kesken taisteluharjoitusten. En tahdo edes tietää, missä kunnossa olisin sen jälkeen, jos näin kävisi. Treenaajani kun on aika... noh, tiukanpuoleinen eikä kohtele minua mitenkään silkkihanskoin. Tai lapasin. Tai edes nyrkkeilyhanskoin. Tai jotain", Gillian naurahti äänessään avoin huvittuneisuus.

"Mutta on kai parasta sitten lopetella tältä erää. Otan vihkon..", hän sanoi ja yskäisi tahallaan tähän väliin "...mukaani, sillä emmehän tahdo sen joutuvan... tuotah, VÄÄRIIN käsiin", hän päätti lauseensa ja virnisti.
"Ja lisäksi voin tutustua siihen vähän paremmin vielä omalla ajallani ja vähän etsiä tietoa muualtakin. Mutta kirjat varmaan pitäisi palauttaa hyllyyn, vai kuinka?", tämä vielä kysäisi lopuksi ja otti ja valmiiksi muutaman kirjan käteensä. Hänen äänensävynsä ei taaskaan ollut kysyvä, vaan sisälsi ikään kuin piilotetun käskyn.

Zawir

Zaw kuunteli, kun Gillian selitti vastauksensa ja nyökkäsi hiljaa. Jos vain voisin tulla mukaasi... Hänen päähänsä syttyi pienenpieni ajatus. En haluaisi olla erossa sinusta.
Sen jälkeen Gil selitit ottavansa vihkon haltuunsa, sun muuta siihen liittyvää. Samaan aikaan Zawir nousi ylös tuoliltaan ja pudisti hiukan kaapumaista takkiaan, virnistäen pienesti.
''Ai, etkai pelkää että myisin sen pimeillä markkinoilla?'' Hänen suustaan pääsi, sne jälkeen pieni huvittunut naurahdus. ''Nojoo, ehkä on parempi että kuitenkin otat sen. Minulla on paljon tekemistä jo valmiiksi.'' Kuten palkkamurhaajan olo, viattomien tappo rahasta... tai viattomien ja viattomien. Vihkosta saisi luultavatsi ihan mukavasti, mutta en voisi pettää Gilliania. Joskin, ehkä on kuitenkin parempi että tyttö ottaa sen, Hän tuumasi kasatessaan käsiinsä loput kirjat.
''Voin viedä nämä paikoilleen. Missä muuten tapaamme seuraavan kerran?'' Zawir kysyi ja muisteli samalla omia keikkojaan. Niitä ei ollut lähipäivinä, ei edes lähiviikkoina. Ja tiedot Zawir säilytti päässään, ne olisivat liian vaarallisia paperilla.

Zawir loi kysyvän katseen Gillianiin, puahltaessaan muutaman hiuksen pois silmiensä edestä.

Gillian

Gillian naurahti hieman. Hän ei pystyisi edes kuvittelemaan, että Zawir teki jotain sellaista.
"En tietenkään. Tarkoitin vain, että parempi olla jättämättä sitä kirjastoon", hän naurahti ja selitti.
"Tapaamispaikka...", hän tuumi ääneen ja olisi varmaan tehnyt jotain käsillään, elleivät ne olisi olleet varatut kirjoille.

"Mitä sanoisit, jos tutkisimme vielä kirjastoa ja niitä", hän sanoi ja kuiskasi viimeiset sanat "katakombeja. Olen melko varma, että täältä löytyy jokin salakäytävä tai vastaava sinne". Hän toivoi mielessään, että se ei haittaisi Zawiria - edelleen kirjastossa nököttäminen siis. Seuraavalla kerralla he kuitenkin pääsisivät tekemään muutakin kuin lukemaan kirjoja ja tutkimaan tietoja; parhaimmillaan he jopa saattaisivat päästä seikkailemaan pelottavia huhuja kantavassa katakombissa. Siitä tulisi varmasti jännittävää, jos he siis vain löytäisivät ensin edes sen salaluukun tai muun. Vielä ei kannattanut alkaa miettimään muuta. Gillian päätti odottaa Zawirin vastausta ja sitten veisi kirjat takaisin hyllyyn.

Zawir

Zawir kuunteli Gillianin selitykset ja vastaukset, uuden kysymyksenkin vaitonaisena, siltikin pieni hymy huulillaan. Hassuan Zawirilta.
''Sopii hyvin.'' Poika vastasi nyökäten ja nappasi vielä viimeisen kirjan pöydältä käsiensä varassa näköttävän kirjakasan päällimäiseksi. Zawir ähkäisi hiljaa. Poika tosiaan kaipasi menoa ja meininkiä. Ehkä pitäisi pitkästä aikaa ottaa jokin keikka vastaan ja päästä hiippailemaan hiljaa yössä jonkun asuntoon. Parhaassa tapauksessa uhri ei edes tajuaisi kuolleensa nukkuessaan.

Zawir vilkaisi kirjastoa katseellaan ja korjasi vielä hiukan kirjoja sylissään. ''Nähdään täällä sitten... öm... parin päivän päästä vaikka? Minulla lienee tiedossa eräs... uh... tuota... keikka, ja siinä saattaa kulua tovi.'' Zawir sanoi. Keikalla hän tarkoitti ammatiaan, muistaen että eräs nimeltä mainitsematon oli tullut pyytämään häneltä pientä työtä mukavaa palkkiosummaa vastaan. Mitähän Gil ajattelisi, jos tietäisi oikean ammattini? Poika tuumasi kuin ohimennen ja nielaisi vaisusti.
Nyt ei liennyt paras aika asian miettimiseen.
Zawir päätti odottaa vastausta, jonka jälkeen palauttaisi kirjat paikoilleen ja lähtisi lentämään pois päin tästä paikasta. Se ei tuntunut enää edes hänen kodiltaan.

Gillian

"Käy oikein hyvin", Gillian vastasi iloisesti väsymyksestään huolimatta. Hänelläkin olisi tässä vähän kiireitä taisteluharjoitusten kanssa.
"Joten... tavataan sitten parin päivän päästä", hän sanoi ja hymyili toiselle, jonka jälkeen lähti palauttamaan kirjoja takaisin hyllyyn. Hän odotti oikein innolla sitä, että he tapaisivat uudestaan. Zawir alkoi tuntua jo ystävältä Gillianille, ja siitäkös tyttö oli mielissään. Hymyillen erittäin leveästi hän laittoi kirjoja takaisin hyllyyn ja saadessaan työnsä päätökseen tuli kirjahyllyjen välistä käytävälle. Hän ei nähnyt Zawiria missään mutta silti - kohteliaisuuden nimissä - hän vielä huikkasi siihen suuntaan, mihin Zawir oli mennyt:
"Nähdään ~". Tämän sanottuaan hän käveli kirjaston suurelle ovelle, avasi sen ja lähti lentoon vieläkin hieman hymyillen.

// Nom, kiitos pelistä