Angel Island

Saari
 
PääsivuFAQHakuRekisteröidyKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Tuulen kuiskaus puun latvoissa

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Cerberus
Helvetin portin vartija
avatar

Viestien lukumäärä : 651
Ikä : 29
Registration date : 06.09.2008

ViestiAihe: Tuulen kuiskaus puun latvoissa   Ma Marras 14, 2011 7:08 pm

//vaerys tervetuloa : ) //

Lucifer oli taas matkoillaan. Hän oli saapunut vihermetsään ja jäänyt ihastelemaan sitä erään puun oksalle. Hän heilutteli jalkojaan lapselliseen tapaan oksalla jolla istui. Siivet lepäsivät selässä rentoina, enkeli luotti omiin taitoihinsa niin paljoa että tiesi ettei putoaisi aivan helpolla. Puussa hän oli turvassa villieläimiltä. Enkeli painoi päänsä puun kuorta vasten ja sulki silmänsä kuunnellakseen sen ääniä. Ilma oli suhteellisen lämmin, niin ettei se aiheuttanut tukalaa oloa kellekään jolla sattui olemaan hieman enemmän vaatetta. Lucifer ei koskaan vähentänyt vaatettaan oli kuinka kuuma vain. Häntä sellainen nolotti, Lucifer tunsi olonsa tukalaksi jo veljensäkin seurassa joka piti vaatteita rajoittavina liikkumiselle. Enkeli ei koskaan tiennyt mihin katsoa, varsinkaan silloin kun veljellä oli ilme kuin hurjistuneella eläimellä, näin kävi usein Luciferille sillä veli suuttui kun hän katosi tornista eikä tullut takaisin. Isä lähetti EZrielin usein hänen peräänsä, sillä Lucifer oli tällä hetkellä veljistä se joka kulki paljon eikä osannut puolustautu. Hän ei pitänyt taistelusta, verestä eikä kivusta, itseä kohtaan tai muita kohtaan.

Tuuli hyväili hiljaa puiden oksia ja tarttui lempeästi hänen hiuksiinsa. Lucifer avasi silmiään vain hieman, kurkistaakseen silmäripsiensä alta. Hän ei nähnyt mitään ja sulki ne uudestaan. Hän oli ollut kuulevinaan ääntä, mutta oli ehkä vain kuvitellut kaiken. Oli myöhäinen aamu, Lucifer oli lähtenyt tornista aikaisin aamulla tietäen että EZriel ei huomaisi häntä. Lucifer ei ollut koskaan nähnyt tätä nukkumassa, mutta tiesi suurinpiirtein milloin tämä oli joko harjoittelemassa tai asehuoneessa jolloin hänen oli hyvä karata tornista, isä ei koskaan kieltänyt tornista lähtöä, mutta EZrielillä oli käsky suojella kaikkia viittä muuta veljeä, joista suurin osa pärjäsi hyvin omillaan.

Enkeli väräytti hieman siipiään. Taas hän kuuli ääniä, liikkuiko metsässä jokin peto? Täältä se ei häntä saisi, ei jollei se osannut kiivetä. Enkeli nousi oksalle seisomaan ja siirteli painoaan jalalta toiselle hermostuneena. Oksa narahti hänen vaihtaessa asentoa, enkeli oli kuitenkin kevyt ja oksa vahva, Lucifer avasi kaikki neljä siipeään suuriksi saadakseen ne hieman vertymään. Hän ei ollut seikkailija luonne mutta häntä hermostutti ääni, ehkä jos hän lentäisi sen luokse, puut olivat tässä kohtaa metsää hieman harvemmassa, hän voisi lentää karkuun jos se olisi jokin vaarallinen eläin tai olento. Lucifer hypähti oksalta alas ja iski samantien siivillään ilmaa allensa. Hän ei uskaltanut nousta korkealle ettei törmäisi oksiin joita oli latvassa tiheämmin, sen sijaan hän liisi oksalta toiselle varovasti siivet pienessä supussa jolloin lento oli hallitumpaa ja jaksottaista. Lucifer pysähtyi ja alkoi haravoida maata katseellaan löytääkseen äänen aiheuttajaa. Hänen silmiinsä osui eläin, pieni ja harmiton kolmen poikasensa kanssa. Ne pitivät röhkivää ääntä ja emo kulki nokka maassa nostamatta katsettaan ollenkaan enkeliin joka seisoi niitä katsellen uteliaana juuri niiden yläpuolella.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Vaerys
Alokas
avatar

Viestien lukumäärä : 17
Ikä : 21
Location : Kellari
Registration date : 11.11.2011

ViestiAihe: Vs: Tuulen kuiskaus puun latvoissa   Ma Marras 14, 2011 8:08 pm

// Here I am : ) //

Kapeateräinen, puusta vuoltu veitsi leikkasi ahkeraan Vihermetsän monenkirjavaa kasvustoa. Niin visvaleiti, taivaanmyrkkylieko kuin myös valokehrä tuli nypätyksi rauhaisan metsän vehreästä maasta. Aaamupäivä oli koittanut, täydellisenä yrttien poimintaan. Sirot kädet liikkuivat nopeasti vanhan puun juurikossa keräten suuria määriä näitä lääkeyrttejä. Kun kun pieniin kätösiin ei mahtunut enempää kasveja, istahti tyttö tyytyväisenä sammalelle heikosti hymyten.
Peony rupesi erottelemaan kasvien osia toisistaan, riipien irti turhat osat ja heittäen ne menemään. Hänen katseensa oli keskittynyt. Yksikin väärä kasvinosa väärässä paikassa saattoi aiheuttaa katasrofin. Varoen koskemasta taivaanmyrkkyliekon juuriin hän kokosi yhteen kaikki tarpeelliset aineet, laittaen ne merkittyihin pussukoihin hänen vyölaukussaan. Sitten enkeli nousi, pudisteli roskat vaatteistaan ja lähti kohti seuraavaa yrttikeidasta.

Peony oli odottanut jo pitkään sitä päivää, kun pääsisi taas valmistamaan tarvitsemiaan seoksia. Muutamia päiviä takaperin hän oli törmännyt Vihermetsässä loukkaantuneeseen eläimenpoikaseen. Hän oli saanut sen haavat hoidettua, mutta häneltä oli päässyt loppumaan visvaleitin lehdet. Ne olivat elintärkeitä haavoja hoitaessa, jos ei halunnut niihin vihermätää. Niinpä hän oli edellisiltana lentänyt tänne, nukkunut onton puun sisällä ja ryhtynyt heti aamusesta töihin.

Peony tunsi olonsa todella levolliseksi kulkiessaan puiden lomassa, siirrellen niiden oksia pois tieltään. Hän ei koskaan ollut ymmärtänyt muita enkeleitä niin hyvin kuin ymmärsi puita, metsää... luontoa. Pienen lapsen ei täällä samoillessaan tarvinnut pelätä muita enkeleitä, vaikkakin olihan metsässä vaaransa. Ties mitä petoja sen siimeksissä saattoi liikkua. Peony vilkaisi taakseen kuultuaan oudon, narisevan äänen. Mutta kiinnittämättä siihen sen enempää huomiota polvistui hän poimimaan taas uusia yrttejä kokoelmiinsa.

Peony kietoi kankaanpalat käsiensä ympärille, ennen kuin tarttui yhteen metsän myrkyllisimmistä kasveista. Vaikka hänen ihossaan ei ollutkaan tuntoa, tiesi hän köynnöksen piikkien tekevän rumaa jälkeä lihaan upotessaan. Siitä oltiin kerrottu yhdessä Taivaan kirjaston kirjoissa. Kasvilla ei ollut nimeä, mutta sen tiedettiin lamauttavan aistit. Se soveltui laimennettuna puuduttamiseen paremmin kuin hyvin. Mutta mustat, teräväreunaiset piikit saivat useimmat matkailijat jättämään sen rauhaan.

Vaimea havina täytti ilman. Ääni kuului jostain puiden seasta, ei kovinkaan kaukaa. Peony tunnisti koska tahansa enkelin siiveniskut. Tyttö kääntyi nopeasti ympäri, nousi ja kuulosteli. Ääni kuului loittonevan, menevän poispäin hänestä. Hiljaa huokaisten Peony nosti maahan tippuneen veitsensä, laittoi sen laukkuun ja jatkoi matkaa. Hän oli aina varuillaan kuullessaan metsässä enkelin. Ei koskaan voinut tietää millä asioilla ne liikkuivat.

Häneltä oli jäänyt huomaamatta useat haavat, joita piikit olivat viiltäneet hänen ihoonsa äkillisen nousun yhteydessä. Poskella valui veripisara, jalat olivat täynnä repaleisia viiltohaavoja. Kulkiessaan Peony jätti jälkeensä kapean verivanan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Cerberus
Helvetin portin vartija
avatar

Viestien lukumäärä : 651
Ikä : 29
Registration date : 06.09.2008

ViestiAihe: Vs: Tuulen kuiskaus puun latvoissa   Ma Marras 14, 2011 9:25 pm

Lucifer katseli aikansa pientä eläin perhettä joka vaelteli jonnekin piiloon hänen katseeltaan, kun hän nosti taas katseensa metsään. Enkeli olisi lentänyt pois, jollei olisi nähnyt silmäkulmastaan liiketta kaueampana metsässä. Se oli kävelemässä hänestä pois päin, selvästi kahdella jalalla, ehkä se oli joku saaren asukeista, Lucifer kääntyi katsomaan paremmin ja oli erottavinaan siivet. Hän hämmästyi hieman, vaikka saarella olikin enkeleitä heidän lisäkseen, oli näitä hyvin pieni populaatio verrattuna alkuperäis kansoihin ja olentoihin. Lucifer mietti vain hetken sitä halusiko ottaa asiasta selvää tarkemmin. Enkelin uteliaisuus joka ajoi hänet usein ongelmiinkiin, otti vallan ja enkeli päätti seurata näkemäänsä henkilöä. Lucifer nousi uudestaan siivilleen, edelleen käyttäen hyväksi väljempää oksistoa. Päästessään hieman lähemmäs hän näki paremmin että toinen oli nuori tyttö ei kovinkaan vanha eikä varmastikaan mikään suuri uhka häntä kohtaan. Luciferia alkoi yht äkkiä nolottaa, ehkä tyttö kokisi hänet pelottavana kun hän sillä tavalla seurasi.

Enkeli laskeutui pehmeästi maahan, hänen jalkansa eivät kahisuttaneet aluskasvillisuutta laisinkaan, hän mietti miten voisi saada toisen huomion, hän laski katseensa maahan ja näki siinä verta. Ensin enkeli pelästyi, vana oli kuitenkin ohut, hän nosti katseensa seuratakseen vanaa ja sen aiheuttajaa kun tajusi sen tulevan siitä samasta pienestä tytöstä jota oli päättänyt seurata. Luciferin huoli siitä että hän vaikuttaisi oudolta ja pelottavalta haihtui huolestuneisuuden tieltä. Hän lähti eteenpäin rauhallisin askelin.
"Anteeksi"
Hän aloitti lauseensa ja pysähtyi miettimään miten jatkaa, hän muuttui uudestaan epäröiväksi ja ujoksi.
"Oletko kunnossa?"
Nyt kun hän oli lähempänä, hän näki selvemmin haavat tytön jaloissa sillä hänen katseensa oli edelleen maassa.
"Herra isä, mistä sinä olet nuo haavat saanut?"
Häneltä pääsi suustaan ja ehtipä enkeli vielä kauhistella sitä että oli päästänyt sellaisen kirouksen suustaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Vaerys
Alokas
avatar

Viestien lukumäärä : 17
Ikä : 21
Location : Kellari
Registration date : 11.11.2011

ViestiAihe: Vs: Tuulen kuiskaus puun latvoissa   Ti Marras 15, 2011 4:55 pm

Outo uupumuksen tunne alkoi painaa Peonyn pieniä hartioita.
Se oli hivuttautunut hänen mieleensä vähä vähältä, voimistuen koko ajan. Silti nuori enkeli jatkoi matkaansa, suunnistaen kohti salaista yrttikätköään. Pian kuitenkin hänen kätensä alkoivat vapista, eikä Peony voinut olla huomaamatta sitä.
Ajatus siitä, että jokin oli pielessä tuli hänen mieleensä Peonyn kuitenkin ehtimättä miettiä asiaa kovin pitkälle. Joku oli hänen takanaan.

Peony jähmettyi pelosta kuullessaan varovaisen äänen vähänmatkan päässä hänestä itsestään. Hänen sydämensä hypähti kurkkuun, silmät laajenivat kauhusta. Joku oli seurannut häntä. Täällä metsässä.
Hän ei ollutkaan yksin. Pelonsekaisin tuntein Peony kääntyi ympäri, hitaasti, valmiina juoksemaan pakoon jos suinkin olisi tarve. Hänen katseensa tavoitti purppurasiipisen enkelin, joka jostain syystä vaikutti nolostuneelta. Peony nielaisi. Muukalainen kirosi hänen haavojaan.

Tyttö joutui räpyttelemään silmiään hämmästyksestä. Sitten hän ymmärsi, mitä tuo häntä seurannut purppurasiipi oli sanonut. Haavat. Voi ei. Unohtaen häntä vastapäätä seisovan muukalaisen Peony alkoi etsimään saamiansa vammoja. Aloittaen käsistään, hän tutki itsensä kaikilta puolin katseellaan, peläten sitä mitä tulisi löytämään.Kohta kohdalta, raaja raajalta hän eteni ylhäältä alaspäin. Hänen katseensa siirtyessä jalkoihin ymmärrys saavutti pienen tytön mielen.

Repaleisia haavoja oli paljon, useita jotka vuosivat verta. Pisin niistä ylti polvesta aina nilkkaluuhun asti. Peony'a alkoi heikottaa. Hän tukeutui lähimpään puuhun. Hän ei kumminkaan uskaltanut mennä istumaan. Toinen enkeli oli yhä siellä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Cerberus
Helvetin portin vartija
avatar

Viestien lukumäärä : 651
Ikä : 29
Registration date : 06.09.2008

ViestiAihe: Vs: Tuulen kuiskaus puun latvoissa   Ti Marras 15, 2011 9:52 pm

Lucifer nosti katseensa pieneen resuisen oloiseen tyttöön ja mietti mistä tämä oli oikein tullut, missä tämän vanhemmat olivat ja miksi tämä kulki metsässä sellaisten haavojen peittämänä. Enkeli ei aluksi ollenkaan huomannut että tyttö pelkäsi häntä, hän ei omilta peloiltaan ja huolestuneisuudeltaan laisinkaan nähnyt toisen hämmennystä ja pelkoa. Hän katseli hieman avuttomana kuinka tyttö näytti vasta itsekin huomaavansa haavansa. Enkeli yritti pitää itsensä rauhallisena sillä tiedosti hyvin että oli se heistä vanhempi ja aikuinen jonka olisi pitänyt auttaa tyttöä, mutta mitä hän osasi tehdä. Hänellä oli vain alkeelliset kyvyt parantamiseen, hän osasi sen, muttei kovin hyvin, mitä isä olisi tehnyt, entä EZriel, miksi hän mietti mitä EZriel olisi tehnyt kun tiesi että veli olisi jo aikoja sitten antanut tytön vain mennä. Miksei hän koskaan osannut tehdä mitään oikein tällaisessa tilanteessa.

Enkeli oli hetkeksi vajonnut aivan omiin huoliinsa kun tyttö nojautui heikon oloisesti puuhun, silloin Lucifer tunsi itsensä jo miltei hätääntyneeksi, hänen oli pakko pakottaa itsensä rauhallisemmaksi, silti hänestä ei ollenkaan tuntunut rauhallisemmalta.
"Sattuuko sinuun?"
Hän kysyi huolestuneena puhuen hiljaisella ja rauhallisella äänellä vaikka nieleskeli hermostuksissaan. Hän lähestyi toista hyvin varoen sillä pelkäsi tämän lähtevän karkuun eikä varmastikaan sellainen ollut kovin viisasta ottaen huomioon haavat joita tällä oli. Hän veti siipensä suppuun selkää vasten, niin huolen osoituksena kuin muistellen jotain siihen suuntaan että EZriel oli joskus selitellyt hänelle että saisi alkeellisen vihollisen pelästymään levittämällä ne sillä se oli uhkaava ele katsoi sitä miten vain. Lucifer ymmärsi hyvin veljensä sanat, olihan hän nähnyt tämän kaikki kuusi siipeä levitettyinä kuin tämä aikoisi lyödä häntä niillä ja Lucifer tiesi että jos EZriel sen tekisi olisi hänen luunsa vaarassa murtua. Siivet eivät olleet leikin asia, varsinkaan henkilön selässä joka käytti niitä muuhunkin kuin lentämiseen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Vaerys
Alokas
avatar

Viestien lukumäärä : 17
Ikä : 21
Location : Kellari
Registration date : 11.11.2011

ViestiAihe: Vs: Tuulen kuiskaus puun latvoissa   To Marras 17, 2011 8:23 am


Peini tyttö tiesi, että hänellä oli vain kaksi vaihtoehtoa. Paeta, jolloin hän saattaisi päästä salaiselle lääkekätkölleen kuolematta verenhukkaan, tai laskea kaiken sen varaan, että muukalainen olisi valmis auttamaan häntä.
Ensimmäisesä vaihtoehdossa oli oma houkuttelevuutensa, ja pälyilessään vierasta, miespuolista enkeliä jonnekin hänen kaulansa seuduille ( välttäen silmiin katsomista) se tuntui paljon mieluisammalta. Nimittäin tilanteessa, jossa Peony joutuisi luottamaan täysin vieraaseen henkilöön, oli myös heikkoutensa. Enkelitytön päätä kivisti niin kovan mietinnän kuin lujaa vauhtia lähestyvän verenhukan vuoksi.

”Sattuuko sinuun?”

Peony hätkähti toisen kommenttia, vilkaisten vahingossa hiljalleen kohti tulevaa enkeliä silmiin. Nopeasti hän käänsi katseensa maahan, pohtien milloin joku oli viimeksi kysynyt häneltä samalla tavoin. Siitä oli oltava ikuisuus. Nielaisten, ja uskoen katuvansa valintaansa, Peony päätti yrittää jälkimmäistä mahdollisuutta selvitä. Hän ravisti päätään kieltävästi, ei kuitenkaan kovaa kasvavan päänsäryn vuoksi.

”Ei satu. Minuun ei satu”, Peony sanoi tökerösti, ääni väristen. Hän ei muistanut koskaan puhuneensa ventovieraalle. Viimeksi hän oli puhunut enkelin kanssa puolitoista viikkoa aiemmin, silloinkin pakon edessä. Hän lipaisi hermostuneesti huuliaan.
Toisen tullessa lähemmäksi, siivet supussa, Peonyn tekijälleen mieli juosta. Lentämään hän ei pystyisi tässä kunnossa, tosin juokseminen oli hänelle aina ollut hankalaa.

”Älä tule lähemmäksi. Kuka olet? Ja miksi haluaisit auttaa minua?” Peony tivasi, luottamatta mieheen joka selvästi koitti olla avuksi. Hän ei ollut tottunut avuntarjoajiin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Cerberus
Helvetin portin vartija
avatar

Viestien lukumäärä : 651
Ikä : 29
Registration date : 06.09.2008

ViestiAihe: Vs: Tuulen kuiskaus puun latvoissa   To Marras 17, 2011 3:09 pm

Lucifer pysähtyi kuin seinään tytön väittäessä kovaan ettei tähän sattunut, hänen oma sydämensä väpätti rinnassa toisen hätää kohtaan, tai sitten se oli hänen omaansa tyttöä kohtaan. Tytön sanat joilla hän kysyi kuka enkeli oli ja miksi hän halusi auttaa oli kuin isku vasten kasvoja. Lucifer tiesi että maailmassa oli paljon pahaa, hän vain käänsi aina kasvonsa sille, se että hän joutui kohtaamaan todellisuuden näin, vaikkei se kaikista karuin edes ollutkaan sillä kukaan ei ollut tyttöä uhkaamassa, mutta enkelille toisen epäluottamus häntä kohtaan oli miltei loukkaavaa. Enkeli ei kuitenkaan osannut loukkaantua vaan jatkoi lempeällä äänellä.
"Tu-tuota, nimeni, nimeni on.."
Oli virhe miettiä. Lucifer pelkäsi nimeään tai pelkäsi sitä että tyttö pelkäisi hänen nimeään, joten hän epäröi. Ehkä tyttö oli liian nuori tietääkseen, uskalsiko hän sanoa omaa niskameään. Lucifeer tuskasteli päätöksen kanssa hetken hänen katseensa oli levoton ja pälyilevä. Hän huokaisi siivet kahahtivat hiljaa kun ne laskeutuivat hieman rentoutuessaan.

"Olen Lucifer, Sarielin pojista kolmas, sinun ei tarvitse pelätä minua"
Hän puhui matalalla ja lempeällä äänellä. Hän pelkäsi nimeään ja tiesi että jos tyttö ikinä menisi kertomaan tavanneensa hänet väärälle henkilölle hän olisi vaarassa, mutta Lucifer uskoi että tässä tilanteessa oli parempi olla valehtelematta, vaikka se saattoi tarkoittaa sitä että jos lapsi tiesi hänen isänsä rikoksista taivasta vastaan tämä saattaisi pelätä häntä entistä enemmän.
"Olet selvästikn haavoittunut ja vasta pieni lapsi, haluan auttaa sinua, en vahingoittaa, mitä iloa minulle olisi siitä. En kestä.."
Lucifer käänsi katseensa pois verestä nostaen hetkeksi kätensä suunsa eteen.
"En kestä toisen kärsimystä enkä verta, en, en koskaan vahingoittaisi ketään. Riittää että veljeni ovat " Hän piti pienen tauon ennen kuin jatkoi. "Erilaisia"
Veljien näkökulmasta hän oli se erilainen.

"Mistä olet haavasi saanut, metsästä? Vai satuttiko joku sinua?"
Lucifer kysyi huolestuneena miettien että jos joku oli aiheuttanut ne saattoi syypää olla vielä lähellä. Lucifer ei ollut taistelija, mutta olisi valmis puolustamaan heikkoa lasta keneltä tahansa. Silläkin uhalla että haavoittuisi itse tai kuolisi, tosin, EZriel olisi sen jälkeen kiukkuinen, mutta jopa uhka veljen vihasta ei olisi saanut oikeamielistä enkeli väistymään päätöksestään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Vaerys
Alokas
avatar

Viestien lukumäärä : 17
Ikä : 21
Location : Kellari
Registration date : 11.11.2011

ViestiAihe: Vs: Tuulen kuiskaus puun latvoissa   To Marras 17, 2011 5:55 pm


Toisen pysähtyessä kuin seinään Peony yllättyi aika lailla. Olihan hän toista huomattavasti nuorempi ja voimattomampi, mitä nyt ulkonäöstä saattoi päätellä. Oli outoa, että hänen käskyjään seurattiin, vieläpä niin nopeasti. Kymmenvuotiasta pikkutyttöä harvoin totellaan. Miehen pälyilevä katse ja selvä päänsisäinen taisto siitä, kuka hän oikein oli, sai hänet epäröimään.

Ja sitten mies kertoi, kuka hän oli. Kuunnellen, sanomatta sanaakaan, Peony imi itseensä tietoa tästä enkelistä nimeltä Lucifer. Ja koska hän oli tietämätön Sarielin teoista taivasta vastaan, ei hän osannut pelätä toisen nimeä.

Luciferin kääntäessä katseensa pois verestä, Peony ei voinut olla ajattelematta kuinka erilaisia enkelit oikein olivat. Häntä itseään veren näkeminen ei kuvottanut, olihan hän ommellut haavojakin umpeen jo useita kertoja. Eikä hänellä olisi edes varaa sellaiseen, muutenhan hän pyörtyisi joka kerta kun hän huomaamattaan satutti itseään.
Toisen puhe oli saanut suurimman osan pienen tytön epäilyistä haihtumaan. Tuskimpa verta kammoksuva enkeli voisi hänelle tehdä mitään. Olihan hänellä mukana taivaanmyrkkyliekon juuria, niillä hän saisi melkein minkälaisen vihollisen harkitsemaan kahdesti hänen syömistään.

Peony tunsi olonsa uniseksi, ja ymmärsi menettäneensä liian paljon verta kerralla. Haparoiden hän kaivoi vyölaukustaan lasisen pullon, joka sisälsi punaruskeaa lientä. Kyseessä oli keitettyä verisammalta, jota hän piti mukana vain äärimmäisten hätätilanteiden varalle. Se supisti verisuonia, vähentäen vuotoa merkittävästi. Juotuaan keitoksen hän palautti pullon takaisin paikalleen.

”Mistä olet saanut haavasi, metsästä? Vai satuttiko joku sinua?”

”Käppyrä nämä aiheutti. Sitä kasvaa tuolla sinun selkäsi takana olevassa puustossa. Olin liian varomaton sen luona. Tuskin olisin huomannut haavoja ollenkaan, jos et olisi kironnut sillä tavalla.” Selittäessään Peony tutki haavojaan. Repaleiset reunat tekisivät niistä hankalia ommella. Hänen olisi päästävä lääkevarastolleen, jotta haavat voisi puhdistaa.

”Minulle käy usein tällä tavalla. On hankala varoa satuttamasta itseään, kun ei tunne mitään. Minun nimeni on Peo-” Hän ei ehtinyt lauseensa loppuun, kun hän tyhjensi vatsansa sisällön puunjuurelle. Vahvoilla lääkkeillä oli inhottavat sivuvaikutukset.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Cerberus
Helvetin portin vartija
avatar

Viestien lukumäärä : 651
Ikä : 29
Registration date : 06.09.2008

ViestiAihe: Vs: Tuulen kuiskaus puun latvoissa   To Marras 17, 2011 6:11 pm

Lucifer väänteli hetken käsiään lähes avuttoman oloisena kun tyttä puhui hänelle, Lucifer nosti katseensa lähes toiveikkaana, muttei vielä uskaltanut lähestyä toista, hän tiesi itse hyvin että rauhalliset liikkeet olivat parempia kuin äkilliset syöksähdykset ja liikkeet joita luuli äkkiä agressiivisiksi. Enkeli katsati taakseen kasveja joista tyttö oli puhunut, enkeli ei tiennyt mitään kasveista ja oli järkyttynyt siitä että jokin kasvi saattoi olla niin vaarallinen. Enkeli tosin ei paljoa maan kamaralla viihtynyt, sillä rakasti lentämistä. Kaikista veljistä Luciferille olisi ollut parasta olla tietoinen eri lääkeaineista ja yrteistä, sillä siten hän olisi oppinut nopeammin omien siipiensä kanssa toimeen tulemisen ja niiden erittämien aineiden säätelemisen. Purppurainen väri tuli nimittäin siitä myrkystä jota hän niissa kantoi, perintönä isältään, niiden väri saattoi vaihdella, jos hän olisi osannut, punaisesta, tummempaan ja vaaleampaan, moniin eri sävyihin riippuen myrkkyjen laadusta ja määrästä.

Lucifer ei ollut nähnyt kuinka toinen oli ottanut jotain pulloistaan ja tytön yht äkkiä alkaessa oksentaa hän suorastaan säikähti, ehkä tyttö oli kuolemassa, oliko tuo kasvi myrkyllinen. Hädissään hän hetken poukkoili liikkuako toisen luokse vai ei, hän ei niinkään tuntenut vastenmielisyyttä eikä ehtinyt hädältään. Hän lähti varovaisin, mutta päättävin askelin toista kohti.
"Et tunne, miten, onko jotain?"
Hän ei saanut yhtäkään lausetta kunnolla loppuun, hänen oli pakko hetkeksi pysähtyä vetämään henkeä ja aloittaa kunnolla uudestaan alusta.
"Sano, miten voin auttaa sinua."
Hän ei halunnut pienen tytön kuolevan, hänen kurkkuaan kuristi sillä pelkkä ajatus siitä että tuo olento, hento ja vasta elämänsä alussa oleva lapsi, kuolisi hänen läsnäollessaan oli sietämätön. Enkeli joutui käyttämään kaiken tahtonsa pysyäkseen edes hieman selväjärkisempänä tilanteessa, että kykenisi ajattelemaan eikä pyörisi levottomana käsiään pyöritellen ja voivotellen ympäriinsä, mikä ei auttaisi siinä tilanteessa ollenkaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Vaerys
Alokas
avatar

Viestien lukumäärä : 17
Ikä : 21
Location : Kellari
Registration date : 11.11.2011

ViestiAihe: Vs: Tuulen kuiskaus puun latvoissa   To Marras 17, 2011 7:46 pm


Kun Peony oli saanut vatsansa tyhjennettyä, lääke alkoi vaikuttaa. Verenvuoto jaloissa väheni huomattavasti, päänsärky laantui jomotuksen tasolle.
Lukemansa, opiskelemansa ja kokemansa perusteella pieni tyttö arveli, että hänellä olisi noin puolituntia aikaa ehtiä lääkekätkölleen, puhdistaa ja sulkea haavat sekä saada lääkettä verenhukkaan. Lääkekätkölle menisi kävellen miltein sen verran, lentäen huomattavasti vähemmän.
Eikä hän missään tapauksessa jaksaisi lentää. Peony käänsi katseensa hermostuneesti käsiään liikuttelevaan Luciferiin. Ajatus siitä, että hän olisi toisen autettavana ei houkutellut. Silti, epäröimättä, hän nyökkäsi kun enkeli tarjosi apuaan.

” Jaksaistko kantaa minua? Tässä lähellä on paikka, jossa voin ommella nuo haavat kiinni. Ole kiltti,” Peony pyysi, pikkuisen anelevaan äänensävyyn.
Hän kaipasi Abigailia ja Farresta, omia nukkejaan jotka hän oli jättänyt Taivaaseen. Ne vastasivat hänelle perhettä, ja ne olisivat varmasti osanneet lohduttaa Peony'a juuri siinä ja nyt. Kukaan muu häntä ei lohduttanutkaan hänen ollessaan surullinen.

Peony oli harvoin surullinen. Allapäin, kyllä, mutta surullinen... ei niinkään. Häntä ei pelottanut ajatus, että hän kuolisi haavoihin jotka on itse aiheuttanut, mutta ajatus kuolemisesta toisen käden kautta sai hänet kananlihalle.
Ei niin, että hän muistaisi että häntä oltaisiin joskus lyöty. Eihän se edes sattuisi Peonyyn. Silti, pienestä asti hän oli nähnyt painajaisia siitä, kuinka joku silpoi toisia enkeleitä hengiltä. Mitään kuvaa hänellä ei ollut, mistä tämä oli peräisin. Mutta nämä painajaiset olivat opastaneet hänet parannustaitojen opettelemisen tielle.

Ehkä ne tulisivat vielä pelastamaan jonkun hengen. Hänen itsensä lisäksi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Cerberus
Helvetin portin vartija
avatar

Viestien lukumäärä : 651
Ikä : 29
Registration date : 06.09.2008

ViestiAihe: Vs: Tuulen kuiskaus puun latvoissa   To Marras 17, 2011 8:05 pm

Lucifer odotti kunnes toinen puhui. Hän nyökkäsi, toki hän jaksaisi, vai oliko hän itse tosiaan niin hennon oloinen että toinen sai käsityksen ettei hän jaksaisi, Lucifer ei kuitenkaan uskonut että lapsi kovin painava olisi vaikkei hän itse siitä raavaimmasta päästä käynyt edes vitsinä. Lucifer heltyi, ei sillä että hän olisi ollut aikaisemmin haluton auttamaan. Mutta tytön pieni aneleva sävy sai enkelin lähes liikuttuneeksi. Oliko isä tuntenut samanlaisia läikähdyksiä luodessaan heidät ja kasvattaessaan heitä. olivatko hekin olleet yhtä hentoisia ja avuttomia maailman edessä. EZrielistä sitä varsinkin oli vaikeaa kuvitella, hänestä sai sen käsityksen että enkeli oli aina ollut kylmä ja kyyninen, lapsen omaista suloisuutta tästä ei löytänyt hakemallakaan.
"Toki"

Enkeli nousi seisomaan hieman ujostellen, sillä ei ollut koskaan ennen kantanut ketään. Hän meinasi kehoittaa tyttöä sanomaan jos sattuisi, kun hän muisti tämän puhuneen jotain siitä ettei tuntenut, miten sellainen oli edes mahdollista. Eikö tämä tuntenut siis kipua, vai puuttuiko tältä tunteetkin, enkeli oli kuitenkin todistanut tytöltä erilaisia tunnekirjoja joten varmastikaan näin ei ollut.
"Sano jos olosi on epämukava"
Hän päätti kuitenkin kehoittaa ja hyvin varovasti nosti toisen käsilleen. Lucifer suorastaan yllättyi kuinka kevyt lapsi hänen käsillään oli ja meni hetki ennen kuin hän muisti että tarkoitus oli auttaa lapsi jonnekin.
"Ole hyvä ja opasta minua"
Lucifer sanoi mitä kohteliaimmin yrittäen pitää häkeltyneisyytensä mahdollisimman piilossa. Hän nojautui hieman taakse kun levitti siipensä jottei olisi kaatunut eteenpäin, sillä hän nosti voimalla itsensä ylös, pitäen silmällä oksia ja muita esteitä.

//Toivottavasti et pistänyt pahaksesi pientä hittaustani?//
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Vaerys
Alokas
avatar

Viestien lukumäärä : 17
Ikä : 21
Location : Kellari
Registration date : 11.11.2011

ViestiAihe: Vs: Tuulen kuiskaus puun latvoissa   To Marras 17, 2011 8:58 pm

// Ei tuollainen autohittaus ole mitään :3 Se oli lähes välttämätön ^^ //

Peonyn kannalta se, että joku nosti hänet ilmaan, oli yksi kaikkein epämukavimmista kokemuksista. Kun ei tunne, on hankala pitää itsensä tasapainossa. Ja jos sinut nostetaan ilmaan, etkä tunne käsiä jotka sinua nostavat saati sitten maankamaraa, josta irtaannut, näyttää siltä kun maailma vain hypähtäisi pykälän alemmas. Joten oli toisaalta ironista, että juuri noilla sanoilla Lucifer muotoili lauseensa.
Näin läheltä katsottuna mies ei näyttänyt ollenkaan niin pelottavalta kuin kauempaa. Hänestä sai jopa rauhallisen ja ystävällisen kuvan. Se poikkesi suuresti niistä enkeleistä, joihin Peony oli aiemmin törmännyt joko Eredithin kaduilla, Taivaassa tai täällä Vihermetsässä. Ensimmäistä kertaa Peony ajatteli, etteivät kaikki enkelit sittenkään halua vain teurastaa toisiaan jonkun tornin vuoksi.

Tuuli, putoilevat lehdet ja lähestyvät oksat saivat Peonyn sulkemaan silmänsä nousin ajaksi. Kun hän avasi ne, hän näki selvästi reitin, jota heidän tulisi kulkea. Kapea polku mutkitteli heidän alapuolellaan, kääntyen lopulta sivuun vilkasvetisen puron tieltä. Jos seurasi puroa katseellaan, saattoi nähdä sen vievän aina vain metsän halki. Enkelitytön lempipaikka, hänen lääkekätkönsä, sijaitsi sen puron varrella.
Hän oli aikoja sitten löytänyt sieltä syvän onkalon, jonka jokin eläin oli kaivanut. Ja siellä, onkalon uumenissa, makasi suuri puinen arkku jonka Peony oli varustanut lukolla. Nyt vain pienen tytön oli muotoiltava kulkuohjeet mahdollisimman ymmärrettäviksi. Hän yritti parhaansa mukaan selittää Luciferille, kuinka tämä löytäisi hänen kätkölleen.

Uupumus painoi tytön silmiä, ja hän joutui pinnistelemään pitääkseen ne auki. Hänen teki mieli antaa unelle periksi, mutta tietoisena sen riskeistä hän pakottautui hereille.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Cerberus
Helvetin portin vartija
avatar

Viestien lukumäärä : 651
Ikä : 29
Registration date : 06.09.2008

ViestiAihe: Vs: Tuulen kuiskaus puun latvoissa   To Marras 17, 2011 9:20 pm

Lucifer tunsi suorastaan iloa ilmaan noustessaan. Hän piti siitä tunteesta olla irti maasta ja vapaa. Sen tähden hän ei pitänyt tornissa olemisesta sillä siellä hänen olonsa oli kuin linnulla häkissä, hän kaipasi ilmaa siipiensä alle, puhdasta ajatuksen omaista liitoa taivaalla. Tytön pieni paino ei haitannut enkelin lentoa ollenkaan, tosin hänestä tuntui hieman kummalliselta pitää tästä kiinni molemmilla käsillään, ei sillä että olisi tarvinnut niitä lentämiseen, se nyt olisi ollut jo aivan naurettavaa. Siivet olivat ohjaamista varten ei kädet, käsille oli omat toimensa jotka eivät liittyneet mitenkään lentämiseen, ainakaan hänen kohdallaan.

Tytön selittäessä hänelle reittiä painoi enkeli sanat tarkasti mieleensä, hän oli hyvä muistamaan asioita, hän osasi jo nyt, enemmän lauluja kuin moni bardi joka sentään oli alaansa harjoittanut jo pitkään. Hän ei viettänyt aikaansa kierrellen niitä laulamassa, vaan puhtaasti keräämässä. Verraten, määritellen ja epäkohtia hakien, hän halusi kerätä kaikki vanhat tarut, purkaa ne ja etsiä niistä viittauksia muinaiseen saaren, taivaan sekä haadeksen historiaan.

Lucifer vilkaisi lasta sylissään ja päätti ettei niinkään olisi varovainen kuin nopea, toki hän kykeni helposti olemaan molempia, kuitenkin turvallisuus kärsi aina kun nopeus nousi. Hän iski siivillään vauhtia käyttäen kahta vauhtiin ja kahta ohjaamiseen. Koska puita oli kuitenkin suhteellisen tiuhaan hän käytti niitä ponnistusalustoina päästäkseen suurempaan vauhtiin. Se ei ehkä ollut kovin taidokasta lentoa, siinä missä se oli loikkimista samalla mutta se oli nopea tapa päästä perille. Hän oli purolle ja laskeutui sen juureen hakien hieman katseellaan paikkaa jota tyttö oli kuvaillut.
"Olemmeko lähellä?"
Hän kysyi toivoen että tyttö olisi vielä hereillä hänen käsissään ja mikä tärkeintä, hengissä.

//hienoa : ) Ihmiset reagoi aina sellaiseen eri tavoin joten on aina sellaista kepillä jäätä sohimista asian kanssa X) //
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Vaerys
Alokas
avatar

Viestien lukumäärä : 17
Ikä : 21
Location : Kellari
Registration date : 11.11.2011

ViestiAihe: Vs: Tuulen kuiskaus puun latvoissa   Pe Marras 18, 2011 1:18 pm

// Minä en niinkään pahastu hittauksista, suosin nimittäin pieniä ja avuttomia hahmoja joita on melkeinpä pakko autohitata aina välillä ^^ Se tuo lisää mielenkiintoa peliin. //

Toinen oli todella nopea lentäjä. Peony ei ollut koskaan edennyt paikasta toiseen niin nopeasti. Hän ei ollut kovin hyvä lentämään, kun nautti enemmän maankamaralla tallustelusta. Puu toisensa jälkeen viuhahti taakse, sadat oksat katosivat näkyvistä. Vesi valui pienen tytön silmistä tuulen painaessa hänen kasvojaan.

Tuon lennon aikana kaikki äänet tuntuivat vaimentuneen. Tuulen humina sain aikaan lumoavan hiljaisuuden. Heiveröisen tytön mieli palasi hänen ensimmäisiin muistoihinsa, aikaan aikoja sitten. Kaikki oli alkuun ollut usvaista. Pimeää, pelottavaa. Jossain kaukana näkyi taloja, katuja. Ääniä ei kuulunut. Yön kelmeässä valossa hän oli vain kulkenut eteenpäin, tietämättä tai muistamatta yhtään mitään. Kompastellen, haparoiden, kulkien aina vain eteenpäin. Sitten valo, jossain hänen sivullaan. Lempeä pimeys, uni, joka otti hellään syleilyynsä. Noita muistoja ennen oli vain tyhjää, yhtä pienen pientä muistonhäivähdystä lukuunottamatta. Lämmin, tuttu nauru soi jälleen Peonyn mielessä. Hän ei tuntenut yksinäistä kyyneltä, joka vierähti hänen poskelleen.

Luciferin ääni nosti hänet muistojen syvästä merestä. Vilkaistuaan ympärilleen Peony hämmästyi, kuinka nopeasti he olivat päässeet näin lähelle hänen yrttikätköään. Hän tunnisti jokaisen kiven ja puun, ja tiesi heidän tulleen lähes oikeaan paikkaan.

” Tuon kumpareen tuolle puolen, siellä se on”,
Peony sanoi ja osoitti sormellaan pientä nyppylää muutamien kymmenien metrien päässä heistä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Cerberus
Helvetin portin vartija
avatar

Viestien lukumäärä : 651
Ikä : 29
Registration date : 06.09.2008

ViestiAihe: Vs: Tuulen kuiskaus puun latvoissa   Pe Marras 18, 2011 2:48 pm

Hän sai vastauksensa ja tunsi suurta helpotusta siitä että tyttö oli vielä hengissä. Lucifer ei voinut olla ajattelematta isäänsä. oliko tämä tuntenut samanlaista huolta ja hätää heidän puolestaan kun he olivat lapsena loukanneet itsensä, heitähän oli sentään ollut kuusi, EZriel toki oli ollut kaikkia vanhempi jo alusta asti, olihan hän ensimmäinen. Lucifer muisti hyvin vähän lapsuudestaan, hän halusi kysyä siitä isältään. Hän muisti olleensa isänsä sylissä joskus. Pieni ja lämmin, suuren tuntuisessa sylissä. Samalla enkelin mieleen nousi, missä olivat tämän lapsen vanhemmat, oliko tyttö hylätty. Lucifer ei kyennyt ensin edes ajattelemaan sellaista mahdollisuutta, kuka nyt haluaisi hylätä rakkaan lapsensa. Sellainen oli julmaa, miten kukaan oletti pienen lapsen selviävän yksin elämästä.

Kumpareen toisella puolella. Lucifer nyökkäsi.
"Pysy hereillä olemme siellä tuossa tuokiossa"
Hän sanoi kuulostaen nyt ensimmäistä kertaa lähes koko elämässään itsevarmalta. Enkelille ei tarjoutunut paljoa sellaisia hetkiä jolloin hän pääsi loistamaan taidoillaan, epävarma ja ujo veljistä kolmas, jonka olisi kuulunut isoveljen ominaisuudessa olla vahva ja itsevarma, yleensä pysyi hiljaa ja sulkeutuneena omiin ajatuksiinsa ja lauluihinsa.
Hän iski uudestaan ilmaa siipiensä alle, nyt hieman herkemmin ettei nousu olisi liian kova ja teki eräänlaisen liidon omaisen loikan päästäkseen ensin puoliväliin ja siitä tytön osoittamaan paikkaan. Hän vilkaisi nopeasti ympärilleen, metsässä ei näkynyt heidän lisäkseen ketään, Lucifer ei sitä ajatellut, mutta jos olisi siinä vaiheessa niin tehnyt, hän olisi ymmärtänyt nyt ensimmäistä kertaa miltä tuntui suojella jotakuta, niin kuin EZriel suojeli heitä. Haluttomasti tosin mutta suojeli.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Tuulen kuiskaus puun latvoissa   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Tuulen kuiskaus puun latvoissa
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Angel Island :: Saaristot :: Vihermetsä-
Siirry: