Angel Island

Saari
 
PääsivuFAQHakuRekisteröidyKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Keskustelua piirtotyyleistä.

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Cerberus
Helvetin portin vartija
avatar

Viestien lukumäärä : 651
Ikä : 28
Registration date : 06.09.2008

ViestiAihe: Keskustelua piirtotyyleistä.   La Loka 01, 2011 8:45 pm

Aloitin tämän topicin nyt sitä varten kun minulla oli paljon asiaa tuosta manga wanna-be taiteilija ilmiöstä. Täällä saa puhua muistakin mutta aloitan tällä aiheella ja toivon ettei se ole ihan turha ja jää pelkästään minun palopuheekseni täällä : D

Wanna-be manga artisti juttu on minusta ollut aina hauska käsite. Itse vieläkin toki vierastan ns. vierasmaalaista mangaa. Mutta olen korjannut asennettani sillä mitä Janne Kemppi aikoinaan mangasta sanoi. "Mangaa ei ole olemassakaan, se on pelkkä myyntikikka" Mikä on ihan tosi juttu. Joten lähestyn ns. Mangaa siis mieluummin sarjakuvana ja puhuttelen sitä sarjakuvana jolloin kuka tahansa saa sitä harrastaa ja sillä ilmaista itseään.

Tästä tulee nyt hirveä palopuhe mutta tahdon sanoa sanottavani asiasta pahoittelen sitä.
Minua risoo kun mangaa (puhun siitä piirtotyylinä tässä) vähätellään ns. tositaiteilijoiden piireissä. Se on liian yleistä, se on liian helppoa yms.
No minusta manga on hieno tyyli, sitä on yhtä monta erilaista kuin tekijää ja se on taidetyyli siinä missä abstrakti taide, maisemataide, yms.

Siitä perustelusta että se on helppoa menisin sanomaan että kyllä, alku ainakin. Sitten kun haluaa kehittyä paremmaksi alkaa se todellinen työnteko että saa tyylinsä hiottua eikä taitamaton taiteilija siitä parane jos ei kykene. Piirtämään ei opi kuin piirtämällä ja tekemällä. Tunnen monia ihmisiä jotka ovat aloittaneet manhan piirtämisellä ja kehitelleet sen pohjalta oman tyylinsä. He ovat aloittaneet piirtämisen tällä tyylillä ja jatkaneet siitä eteenpäin.

Japanissa esimerkiksi ei manga tyyliä ole olemassa koska se on yhtä yleinen kuin meillä koulukirjoissa tikku-ukot tai lassi ja leevi sarjakuvat. Suomessa ei pärjää pelkästään manga tyylillä (harvemmin siis) sillä pitää osata monta erilaista tyyliä jos haluaa piirtämisestä ammatin. Esimerkiksi graafikko
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Castra
Lähetti
avatar

Viestien lukumäärä : 438
Ikä : 22
Registration date : 25.01.2011

ViestiAihe: Vs: Keskustelua piirtotyyleistä.   Su Loka 02, 2011 11:59 am

Muistan itse, kuinka eräällä taidefoorumilla oli pitkä topicci tästä samaisesta aiheesta. Piirtäjillä tuntui olevan varsin mielenkiintoisia mielipiteitä tätä "mangapiirtämistä" kohtaan.

Itse olen aina ollut sitä mieltä, että 'mangaa' on pelkästään se japanissa piirretty sarjakuva, joka on loppupeleissä sarjakuvaa siinä, missä muukin. Sille on vain annettu tuollainen 'eksoottinen' nimi, että se myisi paremmin u___u
Ja en ole koskaan pitänyt mangaa varsinaisesti tyylinä itsessään. Tyyli voi kyllä olla animesta ja mangasta vahvasti inspiroitinut, mutta animea saati mangaa se ei ole niin kauan, kun piirtäjä ei ole japanilainen, joka oikeasti sitä mangaa tai animea tekee. asdfrg /shot

Mutta se on kyllä totta, että sellaista mangasta ja animesta inspiroitunutta tyyliä aliarvioidaan rankalla kädellä. Tiedän kokemuksesta, että esim. ihmiset, jotka piirtävät jollain erikoisella tyylillä dissaavat aiemmin mainittua tyyliä (ja oikeasti kun katsoo, niin niiden kaikkien tyyli on ihan samanlainen ja sitten koko jutun ironisuus naurattaa minua) väittäen, että se ei ole omaperäinen tai "oikeaa taidetta". Jokaisen ihmisen tyyli muuttuu omaperäiseksi, kun jaksaa piitää tarpeeksi ja on avoin kaikenlaisille vaikutteille, kunhan ei mene suoraan matkinnaksi. Ihmistöissä oma tyylini ei päässyt vuosiin kehittymään, kun piirsin aina vain fan arttia sarjoista yrittäen imitoida mangakan tyyliä. Eihän siinä pääsyt kehittymään, ja vasta noin tasan vuosi sitten tajusin, että parasta on vain alkaa kehittämään se oma tyyli, jolla voi sitten fan artinkin piirtää (kun kysehän on periaatteessa siitä, että hahmo piirretään omalla tyylillä ovo). Ihmiskuvia olen siis vuoden varsinaisesti piirrellyt ihan kunnolla omalla tyylillä, mutta koiraeläimiä pidempään. Se tuntuu hienolta, kun ihmiset sanovat, että oma tyyli on jo tunnistettava (erityisesti koiraeläinten kanssa, mutta kuulemma ihmistenpiirtotyylikin alkaa olla jo tunnistettava minulle ominaiseksi).

Loppujen lopuksi tyyli on kuitenkin vain se tapa, jolla piirtäjä liikuttaa kynäänsä paperilla x'D

Off // Ai niin, tuli vielä tuolta alussa mainitsemaltani foorumilta mieleen, siellä moni sanoi, että jos omaa tyyliä sanotaan "mangaksi", he kokevat sen loukkauksena ovo''
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.blue-eyewolf.deviantart.com
Cerberus
Helvetin portin vartija
avatar

Viestien lukumäärä : 651
Ikä : 28
Registration date : 06.09.2008

ViestiAihe: Vs: Keskustelua piirtotyyleistä.   Su Loka 02, 2011 1:25 pm

Juu olen kuullut paljon mielipiteitä tästä että kopioidaan muiden tyyliä. Yksi kaverini sanoi fiksusta että se kehittää omaa piirtotaitoa. Sitten on niitä jotka sanovat että älkää vaan kehittäkää omaanne.

Minulle kävi niin ettei mitään "kopioitavaa" paljon ollutkaan. Suomessa ei mangaa ollut, eikä konetta tai nettiä ollut käytössäni. Vasta ammattikoulussa kaverini tulosti sellaisen perus paperi nivaskan perusohjeita ja aloin niiden kautta opettelemaan. Piirsin pari vuotta täyttä shaibaa ja löysin Hart:in kirjoittaman, How to draw fantasy creatures in manga way tai jotain sinne päin. Josta sain hyvän perus anatomia ohjeen. Sen avulla kehityin valtavasti mutten antanut itseni kopioida mitään suoraan.

Itse olen sitä vastaan ja opin kaiken aina vaikeimman kautta. Harmittaa vaan kun oma tyyli vaihtelee koko ajan. Suurin osa pari vuotisista kuvistani on kammottavaa katseltavaa koska hahmojeni naamat ovat hirvittävän leveitä ja vartalo liian lyhyt. Nyt se on aika paljon toisinpäin.

Manga tyylinä tuli itselle vahingossa. Se tapahtui siis ennen kuin sitä edes suomessa oli, se oli helppo ja kaunis tapa piirtää enkä koskaan edes harkinnut muuta tyyliä. Nyt vasta olen alkanut himoita oppia piirtämään eläimiä, lohikäärmeitä ja realistista, realistisuus vain sen tähden että se kehittäisi tyyliäni. Mutta lyhyt keksittymis kyky ei anna periksi tällaiselle. Hiljaa hyvä tulee.

Itse en sido mangan piirtämistä varsinkaan japanilaisuuteen koska sitten voisi väittää ettei jonkun taiteen tylilaji ole se kuin vain silloin kun samanmaalainen tekee sen.
Jos et ole lukenut koskaan kehoitan lukemaan Osamu Tezukan sarjakuvia, itse luin tässä Ode to Kirioka (muistaakseni oli tämän niminen) ja hämmästyin kuinka syvällinen tarina ja kuinka eri tyylejä Tezuka siinä sarjakuvassaan onnistui sulauttamaan ja käyttämään tehostuksena. Se oli mestarin kynästä todellakin. Ennen olin suhtautunut siihen mieheen vähättelevästi lapsellisen tyylin takia. Nyt voin nostaa hahmoa ja kumartaa miehelle.

Tuosta sinun tyylistäsi muuten Sinisilmä. Pidän siitä erityisesti koska se on jotain niin omaasi. Yleensä kammoan esimerkiksi noita isoja silmiä mutta on aina hienoa nähdä niitä toteutettuina erilailla ja toimivasti.

Plus me jotka piirrämme ns. Manga tyylillä osaamme sitä arvostaa ja minusta on tärkeää tukea muita harrastajia, varsinkin niitä jotka tiedostavat tämän asian. Eri on jos joku pitää mangaa muita parempana tyylinä joka sekään ei minusta ole oikein sillä itse pidän esimerkiksi maisematöistä paljon. Olin yläasteella luultavasti ainut joka nautti hesassa käydessämme luokkaretkellä siitä että kävimme taidegalleriassa, täydellä sydämmellä.
Itse tunnen yhden taiteilija pariskunnan, vanhempia henkilöitä jotka arvostavat tyyliäni piirtää ja ilmaista itseäni. Tosin he eivät tähän villitykseen ole koskaan tutustuneet joten osaavat katsoa tyyliäni ilman suomuja silmillään. Mikä on ihanaa vaihtelua.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Castra
Lähetti
avatar

Viestien lukumäärä : 438
Ikä : 22
Registration date : 25.01.2011

ViestiAihe: Vs: Keskustelua piirtotyyleistä.   Su Loka 02, 2011 1:55 pm

Ensimmäinen mangani oli Tokyo MewMew *hävetys*, jonka ostin 11-vuotiaana. Piirsin sitten siitä mallista sen pari vuotta ja välillä jotain omaakin, mutta oikeastaan poikkeuksetta kaikki kuvat olivat TMM-arttia, enkä edes kamalasti piirtänyt muutenkaan. Sitten vasta kuudennella luokalla jonkin sattuman kautta innostuin piirtämään koiraeläimiä ja pian tahdoinkin alkaa pitämään omia sivuja pystyssä, jolloin myös piirtämisinnostus alkoi kunnollisena. En piirtänyt enää mallista, vaan yritin kehittää omia asentoja ja kokeilla eri poseja. Mangan kerääminenkin alkoi olla tuolloin jo vähän runsaampaa, ja uusien pokkareiden myötä ihmistenpiirtotyyli sai paljon vaikutteita, ja yhdessä vaiheessa minulla vielä oli 'oma tyyli'. Sitten jostain syystä se jäi pois kokonaan, kun tahdoin piirtää fan arttia samalla tyylillä, millä mangaka piirtää sarjansa. Koiraeläinten kanssa kuitenkin tahdoin ehdottomasti oman tyylini löytää. Mutta ei sen enempää minusta, derp.

Wolfpearlilta löytyi mielestäni loistavaa pohdintaa tyylistä: http://fav.me/d40gdwv
Päädyin lopulta tulokseen, että antaa ihmisten piirtää mitä tahtovat, millä tyylillä tahansa <'D Mikään tyyli (jos sellaista loppujen lopuksi edes on) ei ole toista parempi, ja ihmisten tulisi vain hyväksyä se, että oma tapa piirtää ei ole sen huonompi tai parempi kuin toisenkaan. Kai. Pääasia on, että itse nauttii siitä. Vaikka minulle monesti pistää silmään/korvaan, kun kirjoitetaan/puhutaan "mangatytöistä" tai "piirrän animea", niin annan asian olla, vaikka se vähän... öh, häiritseekin, niin annan asian olla. Jos piirtäjä sanoo, että piirtää animea, niin sitten piirtää (vaikka sadfgh anime = animaatio = kuva ilman liikettä ei ole animaatio /shot) CB

...huomasin muuten, että innostuin lukemaan taas tuota jo jättämääni foorumia. Mielenkiintoisia keskusteluja siellä xD *random*
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.blue-eyewolf.deviantart.com
Cerberus
Helvetin portin vartija
avatar

Viestien lukumäärä : 651
Ikä : 28
Registration date : 06.09.2008

ViestiAihe: Vs: Keskustelua piirtotyyleistä.   Su Loka 02, 2011 3:53 pm

XD

tuo hemmo devussa on veljeni kaverin sisko!

Vähän mää repesin kun katselin että onpas tuttu tyyli.

Itselläni eka manga oli Ranma 1/2 olin aikoinaan katsellut sitä saksankielisenä maksukanavilta samoiten Conania, mutten koskaan ollut kiinnostunut kummankaan tyylistä. Omat "vaikuttajani" joita en kopioi mutta ihailen ovat Kaori Yuki, aivan mahtava realistisesta tyylistä lähtenyt ja vaikuttava tyyli. Daisuke Ishiwatari, taaskin manga vaikutteinen realistinen tyyli. Tetsyua Nomura tunnetuin Final Fantasy hahmosuunnitteluistaan.

Tuossa muutama joiden tyylia ihannoin mutten kopioi, mikä vaikuttaa siihen päätökseen että realisimia haluaisin kokeilla.

Juu paras kommentti minkä ikinä olen piirtämistäni kohtaan saanut oli erään kuvaamataidon opettejan laukaisu. Piirsimme pikapiirroksia olin ammattikoulussa mutta osallistuin kaverini yläaste kuvis tunnille kun olin luvan saanut. Opettaja oli mallina siinä edessäni ja piirtelin, kun tämä opettaja lohkaisee minulle.
"Sinä pidät tuota kynää niin kauniisti"
Olin hetken aikaa ihan sekaisin ja nyt itsekin seuraan, millä tavoin ihmiset pitävät kynää ja piirtävät. Se on väliin hirmu mielenkiintoista nähdä kuinka tyyli lähtee kynästä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Whitesilver
Kerubi
avatar

Viestien lukumäärä : 197
Ikä : 24
Location : kahvitauolla
Registration date : 03.04.2011

ViestiAihe: Vs: Keskustelua piirtotyyleistä.   Su Marras 06, 2011 7:41 pm

Tahtoisin sanoa jotain omia höpötyksiäni tähän väliin xD

Siis itse olen katsonut animea jo pienestä pitäen esim. muumit, hopeanuoli yms. Mutta itse mangaan kiinnostuin parisen vuotta sitten. Valitettavasti en muista, mikä oli ensimmäinen manhani, jonka luin/ostin. Itse asiassa lapsuuteni meni enimmäkseen muunlaisia sarjakuvia katsellessa ja lukiessa.

Muistan, että aloin kiinnostumaan enemmän manga tyylistä, kun luin Inuyashaa ja kun sain käsiini Christopher Hartin kirjoja. Aina, kun piirsin Hartin kirjojen asentoja tai ainakin jotain sinne päin yritin vaivalloisesti piirtää hahmot eri tavalla kuin niissä kirjoissa. Ulkonäköä ja vaatteita yms.

Alun alkaen olen aina piirtänyt jonkailaisia eläimiä. Piirsin esikoulu ikäisenä joitain eläin kuvia ja my little poneja *häpeää* mutta naureskelen mielissäni huomatessani miten tyylini on muuttunut ja miten paljon olen kehittynyt. Hieman vanhempana olen alkanut piirtää koiria, lohikäärmeitä ja muunlaisia mielikuvitushirviöitä. Valitettavasti vanhempani eivät pitäneet minun hirviöpiirroksista ja surukseni olen joutunut repimään niitä ;_; Ne olivat hienoja.
... Mutta se siitä.

Noh.. nyt näin isompana olen enemmän kiinnotunut mangatyylistä ja olen suuresti sitä mieltä, että siitä tyylistä todellakin kannattaa aloittaa ihmisten piirtäminen. Se on helppo aloitustapa aloittelijoille. Tietenkin, jos haluaa kehittyä enemmän, niin sitten vaihtaa ja kokeilee eri tyylejä.
Itse olen todella iloinen, että osaan piirtää manga tyyliin ihmisiä, koska muut tyylit ovat tosi hankalia itselleni.
Olisi siis hyvä, että manga tyyliä arvostettaisiin enemmän. Mitä olen devussakin huomannut, monet piirtäjät aloittavatkin manga tyylistä piirtämisen ja kokeilevat ajan kanssa muita juttuja.

Jotain kopioimisesta... muistaakseni nuorempana olen saattanut kopioida jotain (omasta mielestäni) hienoja asentoja yms. Muuten muistaakseni en olekaan kopionut piirtäessäni. *miettii..*

Mielestäni kaikkein tärkeintä on, että kokeilee eri tyylejä ja etsii samalla sitä omaa tyyliä. Niinhän sitä oppii hyvin ja huomaa oman kehityksen : >

//yh.... jotain random selitystä, jotta tämä keskustelu jatkuisi johonkin suuntaan >_<'''' //
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Cerberus
Helvetin portin vartija
avatar

Viestien lukumäärä : 651
Ikä : 28
Registration date : 06.09.2008

ViestiAihe: Vs: Keskustelua piirtotyyleistä.   Su Marras 06, 2011 10:23 pm

XD
Juu Muumi, peukaloisen retket, Fhileas Fogin seikkailut (maailman ympäri 80 päivässä), Alfred J. Kvaak yms. Ovat kaikki käsitteitä pseudoanime. Korjatakseni, Hopeanuoli on ihan animea, eli siis tunnistettavaa.
En ole lukenut kirjaa Pokemonin perilliset, mutta nimitys on aika hyvä. Tosin on otettava huomioon että on myös "Hopeanuolen perilliset", tosin allekirjoitan että Pokemon herätti minussakin tietoisuuden asiaan, myöhemmin elämässä.

Tosiaan, tyyli kuin tyyli, piirtäminen on tärkeää ja minusta on äärimmäisen törkeää moittia ketään siitä jos suosii tiettyä "populaarista" tyyliä. : )
Oma nuorempi sisareni totesi "Et kai suutu, mutta aion kokeilla eri tyylejä piirtämiseen kuin manga, olen hieman kyllästynyt siihen ja haluan kokeilla muuta".
Minua nauratti, ensinnäkin, sisareni on kova piirtämään koiria. Nyt hän piirtää ns. "Bratz & Monster High" tyylillä, mutta osaa paljon asioita mitä nimä vanhempana sisaruksena en osaa. Olen nähnyt häneltä aivan mainion alien tyylisen mustan miehen kuvan. Sanon musta siksi että hahmossa oli paljon afrikkalaisen ihmisen tyypillisiä kasvonpiirteitä eli en heitä tätä rasismina vaan toteamuksena alkukannasta XD.

Toiseksi, minua huvitti se että siskoni piti minua niin obsessoituneena "manga" tyyliin. Toki, tuen sitä kovasti, vaikka välillä se ärsyttääkin, se on välttämätöntä, lähinnä koen naamapalmu hetkiä kun joku tekee omia tai fan artteja Naruto hahmoista. Huomautan ettei minulla ole mitään kyseistä sarjaa vastaan muu kuin henkilökohtainen inhoaminen mutta se on asennevamma jonka tiedostan. En halua siis loukata ketään vaan toivon ettei mielipiteeni haittaa, monikaan Naruto fani ei tykkää Bleachista joka on omia suosikkejani henkilökohtaisista syistä.

Mielestäni kenenkään luovuutta ei saisi koskaan rajoittaa vaan antaa sen kukkia ja kehittyä. Mutta kuten me "artistit" ; D tiedämme taide ja "populaarikulttuuri" on aina ollut ensimmäinen syy kaikkiin nuorten ja maailman ongelmiin.

Tuosta kopioimisesta, siitä ei ole haittaa minusta jos se kehittää, mutta ei saa jäädä antaa itsensä jäädä jumiin. En usko kuitenkaan että tätä ilmenee kauheasti.

Hartilla on hyviä peruspäteviä kirjoja, itse opin niistä luuranko mallin ja sen jälkeen kehitys on ollut huimaa. Ensin karsastin sitä, ajattelin olevani niin hyvä etten tarvitse sellaista XD. Onneksi oma jääräpäisyyteni antoi periksi kehityksen tarpeelle. Itse pidän kopioimisesta vain kun kyse on aidosta ihmisestä ja asennosta. Esimerkiksi pikapiirrustus tunnit yläasteell aolivat silkkaa juhlaa, samoiten festareilla (AnkkaRock) kun piti väliin kuunnella jotain tylsää bändiä saatoin kaivaa pienen A5:sta pienemmän kansioni ja pikapiirtää ihmisiä joilla oli mielenkiintoinen asento tai jokin muu piirre mikä pisti silmään äkisti.
Kaverini aikoinaan aloitti sketsaus kirjan pitämisen ja päätin että itsekin aloitan, sen avulla esimerkiksi erilaisten maisemien (harvakseltaan) eläimien, rakennusten tai hahmojen suunnittelu ennen lopullista versiota on osoittautunut kehittäväksi omalla kohdalla. : >
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Whitesilver
Kerubi
avatar

Viestien lukumäärä : 197
Ikä : 24
Location : kahvitauolla
Registration date : 03.04.2011

ViestiAihe: Vs: Keskustelua piirtotyyleistä.   Su Marras 06, 2011 11:14 pm


Ah! Heti tulee lapsuus mieleen, kun luin nuo animaatioiden nimet. Tuli heti mieleen, että ne olivat über kertaa parempia kuin nyky ajan lasten ohjelmat. u_u Mutta tuo ei kyllä liittynyt piirtämiseen ollenkaan, joten jätän sen tuohon.

Totta. Ihan sama mitä tyyliä piirtää, kunhan itse pitää omasta tyylistä ja haluaa kehittää sitä. Hienoa, että siskosi haluaa ja aikoo kokeilla erilaista : > Millainen se siskosi piirtämäsi alien piirros on? Onko hän laittanut sitä devuun tai jonnekin muualle sivustolle? Halauisin nähdä mielelläni sen : D

Niin. Jokainen pitää eri sarjoista. Voisin sanoa, että itse en ole niin innostunut Narutosta, vaikka olen katsellut ja hieman lukenut kyseistä sarjaa. Enemmän pidin Bleachistä, mutta tahtoisin mielelläni kuulla muilta ihmisiltä mielipiteitä ja hieman perusteluja, mikä näissä sarjoissa on niin hienoa tai mikä niin paljon risoo ihmisiä. Itse en ole niin jyrkkä näille sarjoille, joten kuulisin mielelläni. Vaikka yksityisviestinä, jos joku muu ei tahdo kertoa sitä tähän keskusteluun. : >
(joten tuli omituinen olo, kun olen kumminkin molempia sarjoja seurannut ja kysyn sitten tällaista *nolotus*)

Kyllä. Lisäksi taiteen avulla on ilmaistu ajatuksia ja mielipiteitä vuosi satojen ajan, joten meidän pitää jatkaa omien mielikuvitusten ilmaisua omalla tavallamme :3

Olet aivan oikeassa. Pieni kopiominen on ihan hyväksikin, jos (kuten sanoit) on apua. Koska onhan sitä hankala jotain asentoa tai hiustyyliä vaikea piirtää, jos ei ole aivan varma siitä. *random*

Hart kertoo kirjoissaa ihan oikeaa asiaa. Mm. Piirrä lohikäärmeitä kirjassa. Vaikka en itse sitä niin hirveästi tarvitse, siinä on hyvin kerrottu perustiedot, miten voi aloittaa lohareiden piirtämisen :3 Ja kiitos, Cerbu, kun kerroit/muistutit tuosta luuranko mallista. Sillä tavalla onnistuin piirtämään erään piirrustukseni yllättävän hyvin (vaikka kädet hieman sukkaavat, mutta pikku vikoja) Kiitän suuresti x3 *kumarrus*

Sketausten/pikapiirrosten tekemisestä on todella paljon hyötyä. Kuten DaddyLemming sanoi yhdesti kaikkein parasta on piirtää elävästä mallista tai valokuvasta. Pikapiirtämisellä oli jokin hienompi nimi, mutta en nyt satu muistamaan sitä.. mutta se on tosi hauskaa ja tahtoisin tehdä sitä enemmän ja useammin.
Totta. Sketsaus helpottaa todella paljon piirtämistä varsinkin jos on jokin vaativampi piirros.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Keskustelua piirtotyyleistä.   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Keskustelua piirtotyyleistä.
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Angel Island :: Off-topicit :: Keskustelu-
Siirry: